Viime päivien aikana minuun on välillä hiipinyt omituinen tunne. Aikaisemmin olen kieltänyt jännittämisen henkseleitä paukutellen, mutta nyt olen saanut muutaman kerran itseni kiinni huutamasta kesken lauseen APUA MÄ LÄHDEN VIIKON PÄÄSTÄ ja tullut siihen tulokseen, että on aika analysoida jännittämiseni aste uudelleen. Ja kyllä minua taitaa vähän jännittää. Henskeleitä paukuttelen kuitenkin edelleen, ja se johtuu siitä, että tämä jännittäminen on oikeastaan aika kivaa.

On ehdottoman tärkeää ja ihanaa löhöillä mukavuusalueella, mutta vähintään yhtä tärkeää on silloin tällöin laajentaa sen ääriviivoja. Jännittäminen taitaa olla ääriviivojen laajenemisen selkein merkki. Siksi se on hieno tunne. Tiedättehän, joskus on vain pakko juosta päin seikkailuja, mitä ne ikinä ovatkaan, vaikka sitten jalat tutisten. Tärkeintä on luottaa siihen, että jalat kantavat. Ihaninta on huomata, että kyllä ne kantavat. Kun jännitys katoaa, tilalle tulee paitsi laajentunut mukavuusalue, myös entistä vahvemmat jalat, sellaiset, joilla jaksaa taas juosta vähän kauemmas. 

Sen olen myös huomannut, että jännittäminen näyttää olevan suoraan verrannollinen jäähyväisten määrään. Jäähyväiset, väliaikaisetkin, ovat aina kamalia. Mitä hittoa oikein ajattelin kun päätin lähteä yksin maailman toiselle puolelle -ajatukset ovat kuitenkin melko epäloogisia ja hölmöjä. Kyllähän minä oikeasti tiedän, mitä hittoa ajattelin – ajattelin, että yksin maailman toiselle puolelle lähteminen on varmasti hauskaa ja opettavaista. Enkä edelleenkään yhtään epäile sitä. Välillä jännitys täytyykin vain ottaa vastaan merkkinä siitä, että on tapahtumassa jotain uudenlaista hyvää. Eihän sellaista merkkiä kannata pelätä.

Rohkeus ei tarkoita sitä, että juoksee takki auki kohti vaaroja, vaan yksinkertaisimmillaan ja parhaimmillaan se tarkoittaa elämistä. Rohkeus ei ole sisäänrakennettu ominaisuus vaan päätös, joka täytyy tehdä silloin, kun tilanne sitä vaatii. Minun tapauksessani tilanne sattuu nyt olemaan se, että haluan lähteä reissuun pelkän rinkan kanssa. Jos tietää mitä haluaa ja huomaa sen olevan mahdollista, on järjetöntä jarrutella siksi, että vatsassa lentelee muutama perhonen.

Tärkeintä jännityksen kohtaamisessa onkin varmaan muistaa se, ettei jännittäminen tee mistään yhtään vähemmän järkevää. Päinvastoin. Monet parhaat asiat tapahtuvat silloin, kun vähän jännittää. Joten siellähän lentelette, perhoset. Jos osaisin, kyllä minäkin nyt lentäisin muutaman pyörteen.

”Turvallisuutta ei ole
ei palkka ei vakuutus eikä eläke
ei toinen ihminen
on vain uimataito
luottamus siihen että vesi kantaa.”

-Kyllikki Villa

(Vanhoilla reissukuvilla ei ole muuta yhteistä kuin se, että jokainen niistä kuvaa osuvasti viime päivien tuntemuksiani. Kaikki yhtä aikaa.)