Paratiisielämää

Viime päivien aikana olen tutustunut lähialueen vesiputouksiin. Tiesin, että ne ovat täällä hienoja ja olin nähnyt niistä kuvia, mutta maaginen kauneus pääsee ennakkovaroituksista huolimatta aina vähän lyömään ällikällä.

Lauantaina lähdimme aamulla melomaan lyhyen matkan vesiputouksille. Perille saapuessamme oli ensitöiksi pakko vain hämmästyneenä kierrellä paikkaa ympäri ja miettiä, onko tämä todellista. Vesi oli läpikuultavan sinistä ja puut puhtaan vihreitä. Puiden varassa oli liaaneja ja riippusiltoja. Ainoa ääni oli putousten virtaus. On oikeastaan aika hassua, että jokin niin aito voi tuntua epätodelliselta.

Ihaninta oli se, että tätä kaikkea ei täytynyt tyytyä ihastelemaan sivusta, vaan veteen sai mennä uimaan ja liaaneihin roikkumaan. Vähemmästäkin menee hieman sekaisin. Kuljeskelin, kelluin, hypin ja roikuin kuin lapsi – tai kuten ihminen, joka ei ole koskaan ollut yhtä hienossa paikassa.

Takaisin soudimme kanooteilla parin tunnin matkan. Joen varrella näkyi banaaniviljelmiä, vesipuhveleita ja kalastajia verkkoineen. Yksi seurueestamme osasi matkia lintuja niin, että linnut vastasivat takaisin. Jossain vaiheessa paikallinen mies souti puuveneellä ohitsemme ja kysyi aurinkoisesti, olemmeko menossa Luang Prabangiin. Miten voi olla rakastamatta maata, jossa välimatkat kuljetaan soutamalla?

Eilen heräsin ilman suunnitelmia, mutta vartin kuluttua silmien aukaisemisesta olin jälleen puolivahingossa ja yllättäen päätynyt vesiputousretkelle. Pikakahvikuppini jäi puoliksi juotuna pöydälle, kun lähdin hakemaan uikkareita.

Sunnuntain putousalue oli edellistä huomattavasti isompi. Sukeltelimme viileässä vedessä, seisomme syöksyvän veden alla ja kiipeilimme kallioilla. 

Löysimme reitin korkean vesiputouksen huipulle. Kapusimme jyrkkää polkua paljain jaloin ja päädyimme paratiisiin, jossa vesi oli sinistä ja pohja täynnä valkoisia simpukoita. Puut kiemurtelivat huolettoman näköisinä siellä täällä vihreine lehtineen. Pilvinen aamu alkoi muuttua aurinkoiseksi päiväksi. Saapui täydellinen hetki päiväunille.

Näiden toinen toistaan upeampien vesiputousseikkailuiden ohella olen muun muassa makoillut riippumatossa palmun alla, hävinnyt kädenväännössä ja katsellut tähtikuvioita keskiyöllä. Tänään olisi tarkoitus kivuta vuokrapyörien satuloihin ja rullailla ympäriinsä. Tämä on muuten siitä hassu kaupunki, että pienen koon vuoksi täällä kulkiessa törmää jatkuvasti tuttuihin – jopa sellaisin, joita olen nähnyt viimeksi Thaimaassa. 

Illaksi sain kutsun paikalliseen muotinäytökseen, ja se kuulostaa aivan liian omituiselta ohitettavaksi.

Voi Laos, teet lähtemisestä kovin vaikeaa. Onneksi siihen on vielä aikaa.