Uusi ihastus

 

Tänään kiertelin kaupunkia ja seurasin nenääni. Opin, että tämä on ihana kaupunki ja nenää on välillä hyvä seurata.

Luang Prabang näyttää ensivilkaisulla jopa hieman tylsältä. Kun eilen saavuin tänne, myönnän ihmetelleeni, että tässäkö tämä paljon puhuttu kaupunki nyt on. Tänään Luang Prabang vastasi minulle, että kyllä, tässä minä olen, ja katso miten hienona olenkin.

Jos tämä kaupunki olisi ihminen, se olisi sellainen, joka istuu vaatimattomasti omissa ajatuksissaan, mutta kun sen kanssa alkaa jutella, paljastuu että kyseessä on kiinnostavin tyyppi hetkeen.

Sellaisen tuttavuuden vietäväksi on helppo heittäytyä. Annoin kapeiden katujen kuljettaa minua vihannesmarkkinoille, joenrantaan ja vuorelle, josta näki koko kaupungin. Löysin valtavia buddhapatsaita, jotka varmasti olivat olemassa sen takia, että niiden kanssa voi mennä kuvaan. Kiipesin vahingossa katolle, koska luulin sitä pelkäksi tasanteeksi.

Löysin puisen sillan, joka kuljetti joen yli pieneen kylään. Vedessä leikki lapsia. Kadut olivat täynnä pyöräilijöitä. Söin taivaallisen aterian. Kahden päivän perusteella olen melko varma siitä, että täällä on Aasian parasta ruokaa. 

Illalla kävin maksamassa hotellini, sillä siirryn huomenna toiseen. Respan kaveri kysyi minulta, tiedänkö paljonko yksi yö maksaa. En tiennyt. Hänkään ei tiennyt, joten piti soittaa apua. Lähdin iltakävelylle. Löysin pienen kaupan, jonka ranskalainen omistaja kehotti minua menemään kadun toiselle puolelle katsomaan elokuvaa. Ja minä menin. Kirjakaupan yläkerran kahvilassa makoilimme lattialla ja katsoimme keskinkertaista elokuvaa, jossa mentiin Vegasiin.

Huomenna melon kanootilla katsomaan vesiputouksia. Mitä vielä, Luang Prabang?