Yksinmatkustaminen on vaarallista

Yksin reissuun lähteminen on hämyinen mysteeri, jonka järkevyyttä epäilee siihen asti, kun sitä uskaltaa kokeilla. Ennen matkaani en itsekään yhtään tiennyt, mitä odottaa. Olin varautunut siihen, että se on aivan kamalaa, ja toisaalta siihen, että se on mahtavaa. Vaikka jännitti, koin silti vastustamatonta vetoa kokeilla, onko kyseessä todella niin opettavainen ja siisti juttu kuin monet sanovat.

Ja kyllä on. Kaikki kliseet, mitä yksinmatkustamisesta sanotaan, ovat totta. 

Esimerkiksi se, että yksin tutustuu helposti muihin ihmisiin. Tätä epäilin ennen reissuani, sillä olen hieman introvertti ja uusien ihmisten seurassa ujo. Ajattelin, että näitä paljon puhuttuja tutustujia ovat vain sellaiset, jotka nousevat seurueessa pöydälle seisomaan ja kertovat vitsejä. Olin aika väärässä. Tähän asti, reilun kuukauden aikana, päivät jotka olen ollut täysin yksin voi laskea yhden käden sormilla.

Olen tutustunut niin moniin ja niin mahtaviin ihmisiin, että kauhistuttaa edes ajatella, että se olisi jäänyt tapahtumatta. Ihmisiä tapaa kaikkialla, sattumalta sekä yhteisten aktiviteettien kautta, ja se on enemmänkin välttämätöntä kuin todennäköistä. Tietenkin on myös tuurista kiinni, miten ja minkälaisia ihmisiä tapaa, mutta ainakin itselläni on tällä reissulla vain vahvistunut se käsitys, että suurin osa ihmisistä on ihania ja haluaa toisilleen hyvää – voiko parempaa tarkoitusta reissulla olla? 

Kun matkustaa yksin, on kuitenkin terveellä tavalla oltava itsensä paras kaveri, ja se on hyvä taito elämässä. Kun on oman onnensa ja selviytymisensä seppä sekä mahtavina että heikkoina hetkinä, oppii käsittelemään omia ajatuksiaan ja reaktioitaan suotuisalla tavalla – oppii aistimaan, mistä milloinkin kiikastaa ja mitä pitää tehdä, että ei enää kiikasta. Tietenkin sitä oppii ihan normaalielämässäkin joka päivä, mutta niin sanotusti ääriolosuhteissa, yksin mukavuusalueensa ulkopuolella tuntuu, että näiden teemojen kanssa on erityisesti tekemisissä joka päivä.

Lisäksi, vaikka ihmisiin tutustuu helposti, tulee väistämättä sellaisia aikoja, kun on yksin, ja sellaisiakin tilaneita on hyvä oppia sietämään. Tylsimpiä ovat varmaankin aina sellaiset hetket, kun on ollut monta päivää jossain porukassa, ja sitten vaikkapa kaupungin vaihtuessa on yhtäkkiä yksin, mutta siihenkin tottuu kun oppii huomaamaan, että pian löytää itsensä taas uudesta porukasta ja uusista seikkailuista. Kuitenkin kaiken väliaikaisuus on ehkä yksinmatkustamisen ärsyttävin – ja toisaalta samanaikaisesti myös paras – juttu. Kaikkien näiden tuntemusten keskellä on hyvä, ettei ole itselleen liian ankara, vaan sallii myös sen, että välillä harmittaa ja on tylsää. Se kuuluu reissuelämään aivan kuten kaikkeen muuhunkin elämään. 

Jos ei millään siedä yksinoloa, on kaikki tietenkin haasteellisempaa, sillä melkein joka päivä tulee vähintään pieniä hetkiä, kun on yksin. Minä jopa kaipaan sellaista säännöllisesti, joten siinä mielessä olen aika helppo tapaus. Toki reissussa joutuu kohtaamaan myös sellaisia tilanteita, joissa on yksin vaikka ei haluaisi: kun asiat menevät pieleen tai joku surettaa.

Silloin tietysti toivoisi, että vieressä olisi joku muukin kuin likainen rinkka, mutta jossain vaiheessa nekin tilanteet alkavat vain naurattaa – ne, joissa pommittaa kaverille viestejä, että miksi hostellissa ei voi itkeä ja katsoa Netflixiä, tai kun tekee mieli alkaa avautua tuktuk-kuljettajalle tunteikkaan päivän tunnelmista. Kun näistäkin matalasuhdanteista selviää – ja tietenkin aina selviää – on olo taas hieman vahvempi. Ja toisaalta on hyvä, ettei yksin ole mahdollisuutta täydellisiin hermoromahduksiin, sillä silloin oppii väistämättä rauhoittamaan itsensä nihkeissä tilanteissa luottaen siihen, että kyllä kaikki järjestyy tavalla tai toisella.

Enkä tietenkään väitä, etteikö tätä kaikkea oppisi myös vaikkei koskaan poistuisi kotoaan. Väitän vain, että nämä asiat kuuluvat yksinmatkustamisen hyviin puoliin ja ovat yksi syy siihen, minkä takia olen kokenut reissuni opettavaiseksi.

Kun matkustaa yksin, päätyy jatkuvasti sellaisiin tilanteisiin, joihin ei reissukaverin kanssa päätyisi. Seurassa reissaaminen on aivan ihanaa, tietysti, vain hyvin erilaista. Kun on yksin, löytää itsensä jatkuvasti tilanteista, joissa miettii, että mitä jos en olisikaan lähtenyt yksin ja tätäkään ei olisi koskaan tapahtunut tai näitäkään ihmisiä en olisi ikinä kohdannut.

Ja tästä päästäänkin yksinmatkustamisen suurimpaan vaaraan: Siihen jää koukkuun – sen tuomaa vapaudentunnetta, kutkuttavaa jännitystä ja mahtavia, ainutlaatuisia kokemuksia jää janoamaan lisää. 

Jos uskaltaa ottaa sen riskin, kannattaa kokeilla.