HPV, häpeä & HPV-häpeä
sisältövaroitukset: heteronormatiivisuus, slutshaming, mainintoja seksuaaliväkivallasta
*Koetan käyttää sisältövaroituksia, mutta jos en ole ymmärtänyt varoittaa jostakin triggeröivästä, asiasta sopii huomauttaa, niin lisään tarvittavia varoituksia!
Ajattelin ottaa heti toisena avauksenani pois alta sellaisen keveän aiheen kuin perkeleellisen papillooman potentiaali aiheuttaa helvetillistä häpeää. HPV:han tarttuu ”sukuelinten ihon ja limakalvon kautta”, ”[y]leisimmin – – yhdynnässä, mutta se voi tarttua myös ilman varsinaista yhdyntää”, kuten THL:n sivuilla asia napakasti ilmaistaan. Papilloomaviruksen voi saada jo ensimmäisestä seksikerrastaan, mutta toki tartunnan saamisen todennäköisyys suurenee partnerimäärän kasvaessa. Ei siis ole ihme, että useampi kuin neljä viidestä suomalaisesta saa HPV-tartunnan jossain vaiheessa elämäänsä (ks. Terveyskirjasto). Tartunta voi tapahtua suojautumisesta huolimatta, ovat solumuutosten hoitoprosessissani tapaamani gynekologit kertoneet. Eli kondomi pienentää tartunnan todennäköisyyttä, mutta ei poista sitä.
Tartunnan saamisen mahdollisuus suojautumisesta huolimatta on ensimmäinen asia, jonka haluaisin toitottaa niille, joiden kanssa olen omasta virustilanteestani keskustellut. En nimittäin pidä ajatuksesta, että minun ajateltaisiin napanneen viruksen huolettomasti hurvitellen. Omassa maailmankatsomuksessani yhden yön jutut ovat täysin ok, kuten ylipäätään mikä tahansa seksuaalinen toiminta, jossa ketään osapuolta ei ole painostettu, pakotettu tai muutoin valta-asemaa hyväksikäyttäen alistettu mukaan. Olen kuitenkin sukupuolentutkimukseni lukenut, eli kivuliaan tietoinen siitä, kuinka tänäkin päivänä monenmoiset ahtaat normit vaikuttavat tapaamme suhtautua naisten seksuaalisuuteen ja moraalisuuteen. Vetoan tässä lähinnä heterojen seksielämään liittyviin kulttuurisiin käsityksiin, koska niiden ympäröimänä olen itse kasvanut. Toki heteronormatiiviset oletukset vaikuttavat myös queer-ihmisiin, mutta en paneudu siihen tässä kohtaa.
Joidenkin kielenkäytössä miehet ovat aktiivisia ottajia, joille on ’luonnollista’ olla halukkaita usein ja monen kanssa, kun taas naiset ovat passiivisia antajia, jotka hoivaviettinsä kourissa etsivät elämänkumppania, jolle pitää kuitenkin esittää vaikeasti tavoiteltavaa ja antautua seksitouhuihin ehdottomasti myöhemmin kuin ensitapaamisella. Irtosuhteissa ilotteleviin naisiin suhtaudutaan skeptisemmin kuin miehiin, sillä sitoutumattomasti sekstaileva nainen on ’halpa’ (ei saatana). Tällaisen ajattelun jatkumolle istuu luontevasti ajatus siitä, että mikäli irtosuhteita harrastanut nainen joutuu häirityksi, ahdistelluksi tai seksuaaliväkivallan kohteeksi, hän on osasyyllinen asiaan, onhan kerran annettu suostumus tietysti ikiaikainen ja jos nainen toista koettaa väittää, hän on ”antanut ymmärtää, mutta ei ymmärtänyt antaa”. Tottahan toki paljastavasti pukeutuminen, päihtyneenä ja/tai yksin erilaisissa tiloissa/kaupungilla/maalla/missä vaan liikkuminen on kutsu seuran tuputtamiselle ja koskettamiselle (ks. slutshaming, esim. tästä ihan hyvästä ja tuoreesta Ylen jutusta). Edelliset kieroutuneet luulot ovat osa sukupuolistuneille valtasuhteille perustuvaa sukupuolistuneen väkivallan jatkumoa, jonka sanomana on, että naisille saa tehdä mitä vaan, koska he ovat naisia, mistä syystä heitä voi myös syyttää kokemuksistaan. Tästä aiheesta kannattaa lukea seikkaperäisemmin esimerkiksi Satu Lidmanin teoksesta ”Väkivaltakulttuurin perintö”, minkä lisäksi voi visuaalista kiteytystä halutessaan tutustua raiskauskulttuuripyramidiin.
Tällaisesta edelleen elävästä ja ikävän hyvinvoivasta asenneilmapiiristä johtuen arvelen, että myöskään HPV:n runtelemiin naisiin ei välttämättä suhtauduta kaikkialla neutraalisti. Olen ollut onnekas, kun en ole joutunut toistaiseksi omakohtaisesti kokemaan syyttelyä tai häpäisyä. Tuntuu kuitenkin, että jokainen uudelle ihmiselle omasta esiastetilanteesta avautuminen on potentiaalinen kasvojen menettämisen paikka, voihan vastapuoli olettaa, että tosiaan olen elänyt vailla huolta huomisesta ja joudun nyt itkemään pitkästä ilosta. Ehkä se, että olen ollut pitkään (heteroseksuaaliseen matriisiin istuvassa monogamisessa) parisuhteessa, suojaa hiukan tällaisilta luuloilta. Olen kuitenkin sisäistänyt kulttuurista naisten seksuaalisuudesta häpäisemistä siinä määrin, että vakuuttelen tässäkin tekstissä lukuisia kertoja, kuinka olen ollut tunnollinen ja kunnollinen nuoruuden sutinoideni suojauksen suhteen. Tällainen vakuuttelu taas voi aiheuttaa syyllisyyttä niissä, jotka eivät ole kumia käytelleet ja ovat päätyneet samaan jamaan kanssani. Ihmisillä on taipumusta kategorisoida toisiaan, mikä on monesti moraalisesti virittynyttä toimintaa ja voi johtaa ihmisten tekemisten ja olemisen paremmuusjärjestykseen asettamiseen. Väitän, että suhteutamme toistemme valintojen kestävyyttä hierarkisesti, varsinkin kun olemme itse vaikeissa tilanteissa. Eli esimerkiksi kun koen syyllisyyttä perkeleellisestä papilloomastani, koen kuitenkin olevani vähemmän edesvastuussa tilanteeseeni kuin sellaiset HPV:n piinaamat, jotka eivät ole huolehtineet suojaseksistä.
En missään nimessä toivo tällaista viheliäistä virusta kenellekään, mutta siltikin eksyn helposti manaamaan itsekseni sitä, miksi pahanlaatuinen tartunta on osunut omalle kohdalle, kun taas monet moiselta välttyvät, vaikka eivät ole vastuuta suojautumisesta kantaneet. Tässä työstettävää, sillä en haluaisi tuomita muita. Olisi varmaankin syytä säästää voimavaroja tämän kokonaistilanteen (eli tutkimusten, perheenperustamisepävarmuuden, syövän uhan ja kohdunpoiston mahdollisuuden) käsittelemiseen, koska harvoin vakavien sairastumisten tai muiden terveysongelmien syitä pystyy yksilöimään. Toisin sanoen oman papilloomaprosessini lopputuloksen kannalta ei ole merkitystä, millaisessa tilanteessa olen tartuntani saanut – saatikka millaisissa tilanteissa muut ovat saaneet tai olleet saamatta HPV:ta, – koska sille ei kerta kaikkiaan enää mahda mitään.
En siis häpeä nuoruuden menemisiäni, vaan pelkäämiäni oletuksia holtittomuudesta. Kuten sanottua, on mielestäni väsynyttä syyllistää ketään viriiliydestä. Eikä syyllistäminen varmastikaan tule lopettamaan ihmisten irtosuhteita, ovathan ne melko tavallisia monen seksuaalielämänkulun historiassa ja/tai nykyhetkessä. Ja miksi yhden yön juttuja pitäisikään vältellä, jos järjestelyt ovat kaikille osapuolille mieluisat ja turvalliset? Luultavasti kaikissa sukupuolissa on enemmän useamman kumppanin kanssa olleita kuin ainoastaan yhden ihmisen kanssa seksiä harrastaneita, joten seksitaudit eivät tule häviämään. Suurin osa onneksi säästynee vakavilta seksitaudeilta ja hyvä niin. Niin tai näin, tällaiseen tautitematiikkaan liittyvä syyllistäminen ja häpeä voisivat olla hävitettävissä, ja siihen koetan tällä kirjoittelullani omalta pieneltä osaltani vaikuttaa.
Tiedättekö muuten, millä voitaisiin vaikuttaa papilloomaviruksen hävittämiseen? HPV-rokotteella! Palaan asiaan tuonnempana.
Hyvää alkavaa viikkoa,
t. Perkeleellinen Pee
*Kuvituskuva on screenshotti YleAreenasta löytyvän dokkarisarjan ”Miten välttää syöpä” kolmannesta jaksosta ”Geenit”.