Olen väsynyt Lilyn kiusaajiin. Pidän taukoa. Tämä on yhteisö, jossa ihmisiä kohdellaan räikeän epätasa-arvoisesti. Kohtelu riippuu kohteen arvomaailmasta. Täältä puuttuu ihmisten peruskunnioitus. Kunnioituksen saa vain noudattamalla hierarkian rakentamisen sääntöjä ja pelejä pelaamalla. 

Melko kauan jaksoinkin lukea sekä itseni päälle että ryhmäni päälle räkimistä. Yritin jaksaa vastata siihen kärsivällisyydellä ja välinpitämättömyydellä, mutta rajansa kaikella.

Kiusaajia vastaan on vaikea taistella. Tässäkin näyttää käyvän niin, että minä kiusattu joudun vaihtamaan koulua kiusaajien jäädessä jatkamaan pahuuksiaan. Vähemmistö väistyy.

Kulttuurissamme vallitsee ilmiö, jossa eritoten nuoret kaupunkilaisnaiset ovat alkaneet suvaita. Tälle ilmiölle on ominaista, että naiset itse ensin päättävät, mitä suvaitsevat, minkä jälkeen he torjuvat omaa suvaitsevaisuuttaan uhkaavat näkemykset joskus hyvinkin aggressiivisesti.

Minusta tällainen suvaitsevaisuuskäsitys on kaukana aidosta suvaitsevaisuudesta. Todellinen suvaitsevaisuus perustuu kykyyn sietää epävarmuutta, henkistä kipua ja oman maailmankuvan tuhoutumiseen liittyvää uhkaa. Suvaitseminen ei ole sitä, että ymmärtää yhtä, mutta ei ymmärrä toista, vaan sitä, että pyrkii ymmärtämään erilaisia ilmiöitä ja ihmisiä eri näkökannoilta ja erilaisista arvoista käsin ja antaa tilaa monenlaisille äänille. Niin ikään suvaitsevaisuuteen kuuluu se, että sietää ja kunnioittaa, vaikka ei ymmärrä. Oman näkökantansa voi ilmaista, mutta sen voi tehdä joko tasavertaisesti tai omaa oikeassaolemistaan korostaen. 

Arvojen julistaminen ja arvojen perusteista keskusteleminen ovat eri asioita. Arvojen perusteista keskusteltaessa hyvin harvoin päästään yhteisymmärrykseen, koska arvot perustuvat tunteeseen. Aiheesta on kirjoitettu arviolta tuhansia hyllymetrejä kirjallisuutta, mutta silti kukaan ei tiettävästi ole pystynyt perustelemaan, miksi jotkut arvot olisivat oikeampia kuin toiset.