Haista Timo Soini… no, mihin saakka nyt pystyt kumartumaan

Populismi on tyylilaji, mutta valehtelu on valehtelua. Keskivertoäänestäjä ymmärtää kompromissien tarpeen, ymmärtää, ettei mikään puolue voi saada kaikkea haluamaansa. Sitä keskivertoäänestäjä ei kuitenkaan ymmärrä, että puolueen puheenjohtaja asettuu vähäosaisempien puolelle, moralisoi ja soimaa vähäosaisilta ottavia puolueita ja puolustaa duunaria, mutta valtaan päästyään syö kaikki sanansa ja ryhtyy oikeistopuolueiden juoksupojaksi.

Minä olen pienen ihmisen puolella. Mieluiten auttaisin kaikkia maailman pieniä ihmisiä, mutta koska pidän sitä epärealistisena, tahdon asettua ennen kaikkea pienen suomalaisen puolelle. Minä pidin sinua pienen suomalaisen ihmisen äänenä. Kuvittelin että kaiken öyhöämisesi ja verbaalisen lerputuksesi taustalla on mies, jolla on (ihmisen pyhyyttä suojelevat kristilliset) arvot. Nyt minusta tuntuu, ettei siellä ollut kuin vallanhaluinen ja itseriittoinen pyrkyri. 

Oliko sinulla ylipäänsä koskaan arvoja vai myitkö ne jossain välissä oman perseesi vuoksi? Kannattiko? Onko hyvä mieli? Onko sinulle tärkeintä pieni suomalainen ihminen vai puolue? Jos puolue, niin ehkä et ole oikea ihminen puolustamaan pientä suomalaista, koska puolueen takaa pientä suomalaista ei näe. Puolueelle pieni suomalainen on vain vaalikarjaa. Ihmisen näkeminen vaatii ihmisen kohtaamista, eikä ihmistä oikeasti voi kohdata kuin olemalla ihmisenä ihmiselle ilman välineellisiä tavoitteita.

Kyllä minä tiedän, että poliitikot ovat vallanhaluisia, vaikuttamishalusia ja sokeita omille näkemyksilleen. Mutta tässä ei ole kysymys enää siitä. Tämä on paljon härskimpää. Tämä on vähän kuin isän avoin syli hyppäävälle lapselle, joka huomaa tömähtävänsä asfalttiin isän väistäessä. Sen verran nohevasti lupaamasi kiersit.

Olen aina pitänyt Merja Kyllösestä, koska Kyllönen puhuu sillä tavalla, että se tuntuu omalta tyhmältä. Kyllönen on minulle tarpeeksi juntti. Kuuntele sinäkin junttia, juntilla on asiaa.  

puheenaiheet uutiset-ja-yhteiskunta