Immosen tulkintaa

Toivon että Immonen potkaistaan persuista, toivoin jo ennen runollista julistusta. Minusta hän edustaa enemmän itseään kuin kansaa. Motiivit politiikan tekemiseen ovat väärät.

Mitä tulee Immosen ajatteluun, niin en voi kuin todeta, etten tiedä, mitä hän ajattelee. Laasanen kuitenkin teki sitä työtä, joka perinteisesti kuuluisi toimittajille eli yritti selvittää asioiden taustoja. Minun on myönnettävä, etten ole yhdestäkään kohdasta Immosen kanssa eri mieltä, ainakaan jyrkästi. Niin ikään olen sitä mieltä, että on täysin kohtuullista, jos näitä samoja sääntöjä sovelletaan ulkomaille muuttaviin suomalaisiin.

  1. Maahanmuuttajien uskonnollisten ja kulttuurillisten erityistarpeiden tyydyttäminen ei kuulu veronmaksajien rahoittaman Suomen valtion ydintoimintoihin.

  2. Maahanmuuttajien yksilöllisten oikeuksien loukkauksia ei katsella läpi sormien ”yhteisöllisten oikeuksien” varjolla. Lasten, niin tyttöjen kuin poikien, sukuelinten rituaalisilpomiset on kriminalisoitava yksiselitteisesti

  3. Yhteiskunnan on aktiivisin toimin ehkäistävä maahanmuuttajanaisten jäämistä kotiin ja kielenopetuksen sekä muiden tehokkaiden kotoutustoimien ulkopuolelle.

  4. Järjestettyjä ja pakkoavioliittoja sekä tosiasiallista moniavioisuutta vastaan on taisteltava päättäväisesti.

  5. Uskonnonvapaus ja oikeus uskonnosta luopumiseen on turvattava myös vähemmistöryhmien jäsenille.

  6. Uusien vähemmistökielten opetuksesta julkisin varoin peruskouluissa tulee luopua. Vastaavasti keskeiselle sijalle kotouttamisessa tulee nostaa kaikkia maahanmuuttajia koskeva suomen kielen opetus.

  7. Monikultturismista luopuminen tarkoittaa sitä, että eri maahanmuuttajaryhmät sopeutuvat suomalaisiin viranomaiskäytäntöihin eikä päinvastoin.

  8. Terveydenhoitohenkilökunnan, poliisin ja muiden toimijoiden muutenkin niukkoja ajallisia ja rahallisia resursseja ei pidä haaskata erilaisiin kulttuurisensitiivisyys- ja toiseudenkohtaamiskoulutuksiin.

  9. Minkäänlaisia etnisiin kiintiöihin tai positiiviseen syrjintään perustuvia käytäntöjä ei pidä sallia esimerkiksi julkisessa rekrytoinnissa.

  10. Vastaavasti vähemmistöjen edustajille ei tule uskonnollis-kulttuurisin perustein myöntää erivapauksia työtehtävien hoidossa.

  11. On selvää, ettei monikultturistien yhteiskuntakokeilu voi johtaa muuhun kuin kantaväestöjen ja maahanmuuttajien väliseen vakavaan yhteentörmäykseen lukuisissa maissa, ellei monikulttuurista yhteiskuntakehitystä saada pysäytettyä.

  12. Olen perustellut omaa burkakieltoa puoltavaa kantaani sillä, että musliminaisella ei yleensä ole mahdollisuutta itse päättää pukeutumisestaan.

  13. Lapsiin kohdistuville pahoinpitelyille, jotka tehdään uskonnon varjolla, on oltava selkeä nollatoleranssi.

  14. Näin länsimaalaisen ihmisen silmin tällaiset reviirikiistat ja niiden selvittely väkivaltaisin keinoin näyttävät hyvin alkukantaiselta toiminnalta. Tämä on juuri hyvä esimerkki siitä monikulttuurisuudesta, jota en toivo juurtuvaksi Suomeen ja muihin sivistyneisiin länsimaihin

  15. Monikulttuurisuus ruokki antisemitismiä.

  16. Kunniaväkivaltaa esiintyy erityisesti maahanmuuttajayhteisöjen sisällä, joissa nainen ei ole tasavertaisessa asemassa miehiin nähden.

  17. Lain mukaan halal-teurastus ei kuulu Suomeen.

  18. Monikulttuurisuuden myötä myös sananvapautta on alettu rajoittaa Ruotsissa.

  19. Eräs monikulttuurisuuden erityispiirteistä on jengiytyminen.

  20. Maailma on täynnä esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu, kun kivikautinen islamilainen kulttuuri törmää yhteen esimerkiksi modernin länsimaisen kulttuurin kanssa.

puheenaiheet uutiset-ja-yhteiskunta
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.