Korrektius tappaa keskustelun ja huumorin

Erään kerran käännöstieteen opettajani kimpaantui, kun opiskelijat tyrmäsivät yksi toisensa perään tarjotut vaihtoehdot. Hän tiuskahti, että mihinkään ei voi enää viitata, koska se on jonkun näkökulmasta epäkorrektia. Lopullinen yhteisesti hyväksytty sanavalinta oli huonoa suomea, koska hyvällä suomella asiaa ei pystynyt korrektisti ilmaisemaan.

Laura Honkasalo sivuaa samaa asiaa. Aina onnistuu sanomaan jotain väärin.

Feminismiryhmistä otettuja kuvakaappauksia auki klikkaillessa syntyy vaikutelma, ettei valkoisen heteronaisen vaientaminenkaan ole enää kaukana. Väistä tyttö, väistä!

Tänään löysin hauskan kuvan. Kaikkien foorumin jäsenten mielestä se ei ollut hauska vaan rasistinen. Kuvassa suomalaiset esitetään viinaan menevinä. Tilastojen valossa se ei ole edes totta, mutta silti yleistys on minusta kulttuuristen kuvien valossa osuva. Se pirskahduttaa pirteästi mieltä, pistää hörähtämään.

Aika näyttää, mihin kehitys kulkee. Olen taas palannut nimittämään oikeasti tummahipiäisiä neekereiksi, koska suomeen ei ole vieläkään syntynyt kunnollista sanaa kuvaamaan heitä. Kymmenen vuotta meni välissä kiertoilmauksia keksiessä, mutta nyt tuli seinä vastaan. Ihmisen on pystyttävä puhumaan äidinkielellään joutumatta pelkäämään puskissa kyttäävää itseriittoista ajatuspoliisia. 

Neekereitä on vielä jostain syystä ihan yleisesti kirjoissa, uusintapainoksissakin. Ehkä puskakyttääjät eivät lue. 

Rohkeutta ihmiset. Vaientakaa ajatuspoliisit, älkää kieltä ja mielipiteitä.

puheenaiheet uutiset-ja-yhteiskunta ajattelin-tanaan
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.