Katselin Tilastokeskuksen sivuilta avioliittojen kestävyyttä. Joka toinen liitto päättyy eroon, mutta nuoremmat ikäluokat eroavat selvästi vanhempiaan kiivaammin. Tärkeää on myös huomioida avioliiton statuksen romahtaminen ja avoliittojen yleistyminen. Lapsi avoliitossa niin kuin avoliitto itsessäänkin oli vielä joitain vuosikymmeniä sitten synti. Nykyään se on normi. Pettämiseen sortuu liitossaan joka toinen, todennäköisesti nuoremmat useammin kuin vanhemmat. 

Asenteet ovat muuttuneet. Liittoihin ei enää sitouduta. Avoliittoina toteutettu sarja-avioisuus on lähes kaikille itsestäänselvyys. Vaatimukset pysyä huonossa liitossa koetaan elämänvastaisiksi. Tästä todennäköisesti seuraa haluttomuutta ratkaista liittojen kriisejä, koska sosiaalinen mielipide tukee eroamista. Itsensä tutkiminen ja keskinäisen vuorovaikutuksen kehittäminen on raskasta ja vaikeaa eikä kuitenkaan tarjoa samaa kuin uusi iho ja ihmismieli. Hoitamista helpompaa on aloittaa uusi suhde, jonka alun symbioosi on täydellisen vuorovaikutuksen illuusio eli juuri sitä, jota nautinnolle ahne nykyihminen kaipaa.

En suosittele sitoutumista! Hyvinvointitutkimusten mukaan se kannattaa, mutta riskit ovat hillittömät. Jos oikeasti sitoudut liittoon etkä vain tunteeseen, niin muista, että yleisen ilmapiirin vuoksi mahdollisuutesi löytää vierellesi toinen oikeasti sitoutunut on heikko. Hattaranpuhujia ja toiveikkaita riittää, mutta liittokeskeisen voi löytää oikeastaan vain uskonnollisista piireistä, joissa sosiaalinen paine ehkäisee liittojen purkautumista. 

Jotta lapset voisivat hyvin ja elämässä säilyisi jatkuvuus, jotain pitäisi keksiä. Omaan mieleeni paras vaihtoehto on luja henkinen side kumppaniin ja vaihtelun etsiminen suhteen ulkopuolelta. Tällainen malli on kai yleisempi eteläisessä Euroopassa kuin Suomessa, missä tympääntyminen ja työlääntyminen ratkaistaan eroilla.

Eroaminen ei opeta, ei ainakaan pitämään liittoa kasassa. Mitä useampi ero ihmisellä on taustallaan, sitä todennäköisemmin hän eroaa jatkossa. Osansa uuserojen yleisyyteen on uusperhekuvioilla, joissa on liian monta liikkuvaa osaa sovitettavaksi sopivasti yhteen.

Jos kuitenkin liittoosi sitoudut, muista, että se on luonnonvastaista. Harvassa ovat ihmiset, jotka ovat pysyvästi edes auttavasti tyytyväisiä pitkään suhteeseensa. Vastaavasti vähän kaikkien tekee mieli kurkistella suhteen ulkopuolelle. Ja jos tilaisuus avautuu, monet myös halunsa toteuttavat. Vietti voittaa henkiset tarpeet.

Sitoutunutta liittoa on haudottava kuin munaa koneessa, jotta se pysyisi kasassa. Siihen saa apua ammattilaisilta. Ilman aktiivista hoitamista jääneet liitot, joissa vuorovaikutusta ei tietoisesti kehitetä, pureta ja rakenneta yhä uudestaan, päättyvät harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta eroon tai kumppaneiden keskinäiseen kylmyyteen ja tapaliittoon.

Olkaa avoimia jo suhteita perustaessanne. Älkää uskoko haaveisiin vaan olkaa rehellisiä itsellenne ja toisillenne. Tahdotteko oikeasti kestävän liiton vai onko tarkoituksenne vain nauttia suhteesta niin kauan kuin kivaa riittää? Sopikaa siitä, mikä on lasten asema, kun kivaa ei enää riitä. Miettikää, voisiko liiton pitää lasten vuoksi kasassa ja käydä hyppimässä vieraissa vaihtelunhalun vuoksi. Ratkaiskaa peruskysymykset etukäteen, älkää silloin, kun kriisi iskee. Kriisissä itsessäänkin on ihan riittävästi.