Sota ja rauha puolivälissä
Olen lukenut dekkareiden rinnalla Sotaa ja rauhaa (Esa Adrianin suomennos) puoliväliin, vähän vajaat tuhat sivua. Teos nimetään usein klassikoiden joukkoon, mutta sisällöltään se on mitä mainiointa kesälukemista. Kirja tarjoaa lukijalle viihderomaanin perusainekset äkkinäisine ihmissuhdekiemuroineen ja juonitteluineen.
Koska kirjan sivumäärä on suuri, pääsevät kerrottujen perheiden henkilöhahmot ja perheiden väliset suhteet kehittymään vähitellen, mikä lisää kirjan imua. Moniin muihin venäläisiin romaaneihin verrattuna Sodan ja rauhan henkilöistä on varsin helppo päästä kärryille. Silti suosittelen kirjoittamaan henkilöhahmojen nimet ja heidän perhetaustansa paperille heti lukemisen alussa. Jos perheet ja ihmiset menevät sekaisin, kirjan maailma ei rakennu.
Kerronta on niukkaa mutta osuvaa. Ihmiskuvaus on hämmästyttävän tarkkaa. Tolstoi osaa luoda ison palan ihmistä muutamalla lauseella. Siinä missä nykytyylissä kertoja usein pusertaa ihmistä ilmi sivutolkulla, Sodassa ja rauhassa sama tapahtuu muutamalla piirrolla. Tämä vaatii myös lukijalta tarkkuutta. Kirjaa ei kannata lukea silmäillen tai hätäisesti, koska yhdessä lyhyessä kappaleessa henkilöhahmon persoonallisuuteen voidaan sivellä paksu kerros lisää.
Psykologisessa kuvauksessa minua viehättivät ennen kaikkea ihastumisen irrationaalisuuteen ja ylpeyden tuhovoimaan liittyvät pätkät. Pidin myös valtavasti rohkeuden itsekkään vimman, rohkeuden kuoleman ja rohkeuden turhuuden kuvauksista. Luulen että moni muukin löytää kuvauksista sekä kiusallisella että myönteisellä tavalla itsensä.
Kiehtovia olivat myös katkelmat, joissa kuvattiin teennäisyyttä, joka liittyi ihmisten itsekkäisiin pyrkimyksiin. Ronski oman edun tavoittelu ja alhaiset motiivit kätkettiin sosiaalisen yhteisön ja ajan vaatimaan peittävään kuosiin, joka näennäisestä peittävyydestään huolimatta kuitenkin paljasti kaiken. Jännite sisäisen alhaisuuden ja näytellyn ulkoisen ylhäisyyden välillä virkisti irvailullaan. Tätä samaa teatteriahan ovat ihmissuhteet ja niihin liittyvät järjestelyt edelleen ja ovat olleet jo historian hämärässä. Kädellisetkin osaavat valehdella.
Minulle kirjan lukukokemus on tähän mennessä ollut voimakkaasti kuvallinen, näytelmällinen. Adjektiiveja on vähän, mutta silti näen lukiessani silmissäni juhlavat puvut helminauhoineen, seurustelevat ihmiset, puheensorinan ja hevoset kärryineen. Koska kerronta ei ole läkähdyttävää, mielikuvitukselle jää tilaa. Koska kertoja ei tyrkytä, lukija ehtii rakentaa omansa.
Tähän saakka lukemani perusteella suosittelen kirjaa lukijoille, joilla on tottumus pitkien tekstien lukemiseen ja joita kiehtoo ihmisyyden perusvire kaikkine kommervenkkeineen. Tähdennän kuitenkin vielä uudestaan perusasetelmien selvittämisen tärkeyttä. Kirjan lukemiseen kannattaa rakentaa hyvä perusta. Sen jälkeen voi antautua vetävälle tarinalle.