My girls
Kun olin vaippaikäinen, tutustuin päiväkodissa Veera-nimiseen tyttöön. Olimme samanikäisiä, ja Veera asui ihan meidän lähellä. Meistä tuli kavereita.
Vartuimme ja menimme ala-asteelle. Kävelimme kuuden vuoden ajan kaikki koulumatkat yhdessä. Joskus koulumatkat kestivät tunnin (tai kaksi) kun jäimme matkalle leikkimään.
Juoksimme aura-autoja karkuun ja pelkäsimme kylän juoppoja,
jäimme tuijottamaan autiotaloa, josta kerrottiin pelottavia tarinoita,
kävimme hakemassa Laurikaisen leipomosta repaleisia lörtsyjä
ja ostimme silloin tällöin R-kioskilta viidellä sentillä karkin, jonka puolitimme.
Sattuipa kerran jopa legendaarinen tappelu, jossa lopputuloksena oli revennyt reppu ja pahoinpidelty hiiripipo. Onneksi äidit puuttuivat peliin.
Ala-asteen ensimmäisillä luokilla tutustuimme sitten Sanniin ja Sofiaan. Tästä lähtien lapsuuteen tuli vahvasti mukaan myös yökyläilyt Sannin luona aka Mannilandiassa (don’t ask).
Olimme aina Sannilla. Kirjoitimme jopa Sannin vanhemmille kirjeen, jossa pyysimme heitä olemaan meidän varavanhempia.
Noina vuosina söimme miljoonia tortillapohja-pizzoja,
kuvasimme videoita ja järjestimme upeita photoshooteja,
olimme Omeglessa ja pelasimme Aapelia,
söimme aivan liikaa karkkeja ja vanukkaita,
laajensimme yökyläilyämme Sannin vanhempien asuntovaunuun,
nukuimme yhden yön trampoliinilla (koska Sanni lukitsi meidät vahingossa ulos),
teimme biisejä, musiikkivideon ja kokonaisen levyn Sofialle synttärilahjaksi (laatukamaa),
pidimme ”angstikerhoja”, joissa kävimme läpi uusimmat ihastukset ja sydänsurut,
ja järjestimme kotibileitä (sori varavanhemmat).
Tänään yksi meistä asuu Kuopiossa, yksi Helsingissä ja kaksi Lontoossa. Ja edelleen, me ollaan tiimi.
Olen elänyt melkein koko elämäni näiden tyyppien kanssa ja ollaan koettu yhdessä niin paljon. Heidän kanssaan olen aina saanut olla sellainen kuin olen (mm. mieletön tyyliguru = tuulipuvun housut + helmet………) ja se on ihan parasta.
Nää muijat on parhaimpia ja rakkaimpia asioita, joita minulla on. He ovat rikastuttaneet meikäläisen elämää ihan valtavasti ja tekevät sitä edelleen, joka päivä. Satojen kilometrien välimatkakaan ei loppuen lopuksi haittaa, kun on jotain niin siistiä, kuin tämä.
Minun happy place on edelleen Sannin lapsuudenkodin sohva plus tytöt.
P.S. Helmikuussa lennetään Sannin kanssa Lontoseen! So excited!!!
P.P.S. Ollaan tunnettu about 176 vuotta eikä meistä ei ole mitään järkevää yhteiskuvaa. Miten?!?!