Punavuoressa voi oikeasti larpata Aikuiset-tv-sarjaa
Menimme ystäväni kanssa eräänä heinäkuisena iltana Helsingin Punavuoreen afterworkeille. Pian huomasimme elävämme Ylen Aikuiset-tv-sarjaa. Sarja kertoo siis parikymppisten kaupunkilaisten elämästä hipsteri-milleniaali-Instagram-influencer-ilmiö-trendi -maailman keskellä.
Näin kaikki eteni:
Ilta alkaa sillä, kun löydämme uuden kaupan, joka on täynnä kimaltavia ja värikkäitä asioita. Pölähdämme sisälle, selitämme kauppiaalle jotakin, että tämä on ihanaa, hän esittelee heidän macaronseja ja hajuvesiä, sanomme taas, että ihanaa, ja pölähdämme kaupasta ulos.
”Kaunis kauppa, mutta en oikein ymmärtänyt konseptia”, ystäväni summaa.
Siirrymme punavuorelaiseen trendiravintolaan. Tarjoilija puhuu englantia ja ohjaa meidät istumaan. Ilmeisesti kimaltavan kaupan ja nuoruuden innon humalluttamina onnistumme kuitenkin istumaan väärään paikkaan, ja hetken päästä meidät ohjataan närkästyneesti toisaalle.
Meininki on autenttista Punavuorta: palvelu on vienoon hymyyn verhottua nihkeyttä, ja minä olen koko ajan tiellä. Väistelen tuoli takapuolessani minuun törmäileviä tarjoilijoita ja asiakkaita.
Ravintolassa kaikki on niin sanotusti Instagram-friendlyä: on kuvauksellisia leikkokukkia, värikkäitä tuoleja ja herkullisia drinkkejä. Ohi pyöräilee kuuluisa bloggaaja – tietenkin.
Vaikka ruokalistalla on tarjolla kukkia (syötävät kukat ovat trendi nyt, haloo!), tilaamme ranskalaiset, viiniä ja drinkin. Viinin kaataminen lasiin ja tuominen pöytään vie kauemmin kuin drinkin tekeminen. Ehkä viini kaadettiin Boomerang-filtterin läpi – me ymmärrämme.
Ranskalaisia odotellessamme intoudumme leikkimään Instagram-influencereita. Paikan puitteet suoranaisesti houkuttelevat tekemään niin.
”Sä saat tästä hyvää contenttia”, ystäväni sanoo. Se tuntuu hyvältä, sillä onhan minulla reilut 300 Instagram-seuraajaa ja blogi, jota ainakin vanhempani lukevat. Lataamme kuvat Instagramiin ja tägäämme kuviin myös paikan – tietenkin.
Kuvat onnistuvat, visuaalisuus ja värit ovat huipussaan! Tai ainakin sitten, kun niitä on käsitelty ensin hieman VSCO-appissa. Nyt viinilasissa on kärpänen, myös karva, joita ongimme haarukalla.
Olemme odottaneet ranskalaisia tunnin. Sen aikana ravintolaan on saapunut oikeita Instagram-influencereita ja eräs muusikko. He tietenkin syövät jo, eivätkä taatusti joudu väistelemään tuoleillaan yhtään ketään.
Hiivin kuitin kanssa tiskille kyselemään ranskalaistemme perään.
Ja sitten!
Tarjoilija tulee luoksemme pahoitellen. Juomalasimme täytetään viinillä ja ”kokit huhkivat parhaillaan ranskalaistemme parissa”. Saamme lepertelyä, eikä maksupäätettä ojennetakaan mykkänä ja tuijotella kattoon.
Saimmeko juuri asiakkaina upgreidauksen? Siis TÄLTÄKÖ tuntuu olla JOKU?
”Ei haittaa, täällä on ihanaa, mahtavaa, kesäilta, mikä ilta, joo, tää on ihana paikka, ihanaa!”, me sanomme tarjoilijalle ja hymyilemme.
”Ne varmaan huomas, kun me sometettiin täältä”, ystäväni huomauttaa, kun tarjoilija on poistunut.
Kun lopulta maksamme, tarjoilija kysyy, että olihan meillä kivaa.
”Täällä on ihanaa, mahtavaa, kesäilta, mikä ilta, joo, tää on ihana paikka, ihanaa!”, me taas vastaamme ja hymyilemme.
Siirrymme vielä toiseen kuppilaan extempore-kaljalle. Tapaan siellä fanittamani laulaja-kitaristi Alexi Laihon. Ihan niin kuin tv-sarjassa päähenkilö tapaa idolinsa Maria Veitolan.
Yhteenvetona: jos huomaatte joskus olevanne keskellä Aikuiset-tv-sarjan realitykohtausta, heittäytykää siihen täysillä mukaan. Kaikessa erikoisuudessaan oli #besteveningever.