Summer Bucket List 2019 – eli 20 asiaa, jotka haluan tehdä tänä kesänä
Vime kesänä päätin tehdä ensimmäistä kertaa trendikkään ja nuorison suosiman (muistutus: olen 25, mutta henkisesti 60) Summer Bucket Listin. Eli listan asioista, jotka haluaisin kesällä tehdä.
Kirjoitin listaan ainakin 50 kohtaa ja jokaisen perään piirsin laatikon, jonka saa ruksata, kun kohta on suoritettu. Kun lista oli valmis, tein keittiönpöydän ääressä Mr. Burnsit ja jäin odottamaan kesää.
Sain suoritettua mansikan syönnin, torikahvien juonnin ja pikkufestareilla käynnin, kunnes homma kaatui. Ihan omaan mahdottomuuteensa, nimittäin.
Listan muut 47 kohtaa kun olivat tasoa ”rakenna itse lautta ja purjehdi Sulkavan perimmäiseen saareen ja loihdi eväsleivät metsän antimista”.
Joten nyt ajattelin tehdä tämän kesälistan light-version. Sellaisen, joka on äärimmäisen helppo toteuttaa ja kesän päätteeksi tunnen itseni voittajaksi.
Tässä tulee:
- Herää kesäaamuna
- Ota aurinkoa 5 sekuntia
- Näe mansikoita
- Heitä sormen talviturkki eli kasta sormi rantaveteen
- Kävele kadulla, sano ääneen ”kesäkokemus” ja nauti
- Kuule lokin ääni (pahimmassa tapauksessa Youtubesta)
- Piirrä paperiin laatikko ja ruksaa se
- Bongaa somesta sellainen ilmiö kuin festarit
- Ole sisällä, vaikka ulkona paistaa aurinko
- Näe aurinkorasva (mainoskin riittää)
- Ajattele onkimista
- Puhu viikko juhannuksesta
- Bongaa juhannus-humalainen suomalainen
- Litistä itikka
- Panikoi, kun näet ampiaisen. Halutessasi voit juosta.
- Syö jäätelö. Tätä ei tarvitse helpottaa,vähän kunnianhimoa!
- Mainitse ainakin kerran ääneen, että ahdistaa, kun kesä jo loppuu
- Ota yksi kuva ihan mistä tahansa kesäaiheesta
- Käy terassilla. Ei tarvitse mennä sisälle, juoda mitään, syödä mitään. Kengän kärki terassille.
- Mene mökille. Tämä on listan haastavin, mutta pakollinen, koska mummo halakee ilosta.
I can do this! Feel free to join! Big kesä-yes!