Kun koko maailma romahtaa

Yhtenä aamuna vauva heräsi normaalisti aamulla yhdeksän aikaan, nousin ja tein normaalit aamutoimet vauvan kanssa. Laitoin matolleen leikkimään ja olin matkalla vessaan vaihtamaan vaatteita, kun yhtäkkiä päähäni iski pakonomainen tarve mennä mieheni koneelle. Edellisenä perjantaina mieheni oli ollut yksin kotona ja meni jossain vaiheessa parin tunnin nokosille koska voi huonosti syötyään liikaa herkkuja. Ei niin epäillyttävää, mutta jostain syystä seuraavana torstaina, miehen ollessa töissä, tuli vain mieleen tarkistaa hänen Google-tililtä oliko hän todellakin vain ollut kotona koko illan. En yleensä todellakaan vakoillut hänen menemisiään ja ajattelenkin nyt, että jos mitään ei löydy, niin luotan häneen täysin. Ajattelin, että ehkä pahimmassa tapauksessa sieltä löytyisi, että hän on käynyt kahvilla tai syömässä haluamatta että ajattelisin mitään liikoja. 

Olin niin väärässä. 

Motelli. Kaksi tuntia motellissa. En voinut tuskin hengittää. Tuijotin vain ruutua pystymättä ajattelemaan mitään. Kesti jonkin aikaa ennen kuin sain ajatukseni liikkeelle. Nappasin puhelimellani kuvan ja lähetin parhaalle ystävälleni. Hän pahoitteli ja kysyi aionko kertoa miehelleni mitä löysin. Lähetin viestin miehelleni.

”V*n k*pää.”

Istuin vain koneen edessä odottaen hänen lukevan viestin. Vauva itki. Yritin lohduttaa ja hoitaa, mutta kai sitä pystyy tuntemaan äidin ahdistuksen. Olin edelleen yöpuvussa ja kylpytakissa, hiukset sotkussa. En voinut tehdä mitään, paitsi tuijottaa sitä ruutua ja yrittää parhaani vauvan kanssa. 

Mies luki viestin. ”Minäkö?”

Yritti aluksi kierrellä ja kysyä vihaisesti mitä minä vakoilen. Näytin kuvan. Viestien sävy muuttui. ”Mitään ei tapahtunut. Ei me oltais voitu tehdä mitään. Meillä vaan oli niin hankalaa kotona ja yritin löytää jotain tapaa vapauttaa tunteita.” 

Eivät muka edes suudelleet. Koskaan.

Olin niin vihainen. Lähetin paljon raivoisia viestejä. Hän yritti vähätellä. Se suututti vain enemmän. Se Nainenkin viesti ettei mitään tapahtunut. Yli nelikymppinen, naimisissa ja kahden lapsen äiti, kaiken lisäksi mieheni pomo.  Lipsautti kuitenkin, että olivat muhinoineet. 

Mies lupasi mennä vaikka mihin terapiaan ja tehdä kaikkensa meidän eteen. Kuten aina, aloin taas pehmentyä ja työntää tunteitani sivuun. En uskonut, että hän olisi lopulta voinut tehdä mitään. Olihan hänellä aikamoiset traumat lapsuudestaan kun oma äiti oli tehnyt niin hänen isälle. 

Sitten huomasin Google-tililtä, että olivat käyneet motellissa jo yli kuukautta aiemmin…

 

suhteet oma-elama rakkaus
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *