Tunteiden lukko

Tämän viikon olen nyt syönyt noita lääkkeitä. Pientä pahoinvointia on, mikä kuulemma kuuluu asiaan. Unilääkettä otin ensin kokonaisen pillerin ja huh huh sitä yötä ja seuraavaa päivää! Niin kamalaa että seuraavana iltana otin puolikkaan. En nähnyt unia mutta valvoin taas aamuyön. Sen jälkeen en olekaan noita ottanut.

Mikä lie tullut, lääkkeistä vai pääkopasta muuten vaan johtuvaa, en kykene palaamaan syksyn muistoihin. Olen aika ajoin tökkinyt, kuin kokeillut kepillä jäätä, tuntuu kuin seinä nousisi vastaan. Ei ole syksyä, eikä siis kyyneliä. Katsoin valokuvia syksyn ajalta ja jetken mietin mahtoiko mies tuolloinkin ajatella sitä lehmää. Mutta ajatus ei herättänyt suurempia tunteita. Luulen että jotain on mennyt rikki minussa.

Maanantaina menen taas juttelemaan näistä fiiliksistä, ehkäpä siellä hanat aukeaa. Haluaisin jutella miehenkin kanssa että missä mennään. Kaipaan vakuuttelua hänen tunteistaan mutta pelkään hänen kaikkoavan. On ollut vaisumpi nyt tämän viikkoa ja tiedän ettei hän pidä lääkityksestäni. Mutta jos se auttaa minua olemaan tämän kriisin keskellä järjissäni ja edelleen hyvä äiti lapsilleni niin ne on vain hyvästä.