Äitienpäiväfiiliksiä

Huomenna se olisi. Se oikea muuttopäivä sekä äitienpäivä. Henk.koht. päivä ei ole minulle suuri, mutta lapset ovat innoissaan. Heidän tekemät lahjat ovat joka vuosi olleet liikuttavia ja saan itse kerättyjä kukkia. Viime vuonna toinen lapsista oli piirtänyt ”tärkein hetki” -kuvan, missä oltiin me kaikki ja vielä nimetön pikkuveli sydämien ympäröimänä. Itkin onnesta.

Minäkin olin lapsena innoissani äitienpäivästä, halusin hukuttaa äitini hyviin tekoihin, lahjoihin ja kukkiin. En olisi malttanut odottaa kunnolla aamuun vaan olisin tahtonut jo heti valon sarastaessa aamuyöllä kipaista rakkaan äitini kainaloon paistattelemaan kiitoksissa. Hassua, etten muista kuitenkaan koskaan olleeni siinä kainalossa ja nauttivani vastarakkaudesta. Vuosi vuodelta onnittelut kävivät teennäisemmiksi ja vuosi vuodelta äitiä oli vaikeampi saada hereille. Tai jos sait, edes puolilta päivin, hän oli kiukkuinen herätyksestä. Kävi tupakalla ja painui takaisin nukkumaan. Meidän perheessä äitini oli se, joka nukkui pitkälle iltapäivään.

Eipä sitä pienenä tullut ajatelleeksi tietenkään että eihän krapulassa ole kiva aamutuimaan herätä ja kuunnella riemusta hihkuvia lapsia. Vaikka sitä myöhempinä vuosina ehkä toivoikin että voi kun äiti olisi edes äitienpäivänä normaali. Niin kuin muiden äidit.

Tänään laittaessani lapsia nukkumaan, en vannottanut heitä ettei äitiä saa aamulla herättää, vaan hipsivät alakertaan piirrettyjä katsomaan. Jos he haluavat kukonlaulun aikaan tulla lahjoineen luokseni, suon heille sen ilon. Vaikken olisikaan vauvan vuoksi nukkunut hyvin.

Oikein ihanaa äitienpäivää kaikille!