Jos

Mä jossittelen. Fiiliksistä riippuen paljonkin. Ihan turhanpäiväisiä sekä kipeitäkin jossitteluja.

Jos meidän perhe olisikin vuonna 2001 muuttanut Jenkkeihin isän työn vuoksi. Jos meidän perhe olisikin muuttanut siihen meidän kaikkien haavekotiin. Jos olisin uskaltanut lähteä ammattikouluun oman kylän ulkopuolelle. Jos olisinkin lähtenyt lukioon. Jos äiti ei olisikaan kuollut. Jos olisinkin jättänyt naapurin viininmaistajaiset väliin. Jos ei oltaisikaan saatu lasta. Jos olisin vielä töissä.

Tai mitä jos olisinkin kesällä sairastunut mieleltäni (niin kuin mies vihjasi minun tarvitsevan terapiaa itselleni)? Olisiko mieheni enää vierelläni vai olisinko tullut jätetyksi koska pää ei olisi ollut kunnossa? Kestääkö suhteemme jos oikeasti sairastun?

Entä jos en saakaan enää töitä? Entä jos vammaudun? Entä jos lapsille käy jotain? Tulee uusi lapsi? Koti lähtee alta? Monta pelottavaa jossia. Monta pelottavaa haaraa elämän polulla, on vain suljettava silmät ja uskottava kohtaloon.

”Ei kelleen anneta suurempaa taakkaa kuin hän jaksaa kantaa.”