Joulun yli päästy

Joulun yli on päästy riitelemättä, niinkuin lupasinkin. Kirjoitin ylös asioita mistä halusin puhua niin niitä ei tarvinnut koko aikaa vatvoa mielessä. Eilen lenkillä käydessä ne tulivat kuitenkin rytinällä mieleeni. Hiipivät ensin varovasti tunnustellen ja hölmönä ”ihan vain pikkuisen” mietin niitä. Sitten niitä flash backejä satelikin vuoroin oikealta ja vuoroin vasemmalta ja lopukta olin enemmän hengästynyt tuskasta kuin kävelystä.

Haluaisin jo kovasti käydä läpi näitä heränneitä ajatuksia ja tunteita mieheni kanssa mutta pelkään aiheuttavani taas maailmanluokan riidan kun olemme molemmat väsyneitä ja kipeinä. En halua taas päivätolkulla riidellä ja itkeä. Enkä ole aivan täysin varma saanko kuitenkaan puhua vaikka leppyneenä mies sanoikin että totta kai saan purkaa hälle näitä. Kuulenko taas väsyneen ”etkö voi jo lopettaa jauhamista ja unohtaa” tai ”niin kauan ku oot tommonen niin en ainakaan halua lainaa” tai ”tottakai sä paranet pian”, niinku mulla olis joku pieni flunssa!

Eihän se 3 kuukautta jatkuvaa painajaista tietysti tunnu miltään jos ajattelee pettämisen olleen ”vain viestejä”. Minulle ne oli enemmän. Ne sanat mitkä olisi pitänyt olla MINULLE osoitettu, sanottiinkin jollekin lehmälle. Se kiihko ja kaipaus, jonka MINUN olisi pitänyt herättää miehessä, olikin siltä saakelin lortolta. Vielä silloinkin kun heräteltiin meidän suhdettamme jälleen eloon, oli sen horon luo kaipaus kova. SE on se mikä minua satuttaa. Etten se ollut minä.

Mies tuskin uusii tekoaan, näin ainakin haluan uskoa. Sillä hän menettää erossa paljon.