Miksen ole onnellinen?

Terapeuttini haastoi minua oikein kunnolla ja kysyi viimetteeksi miksen anna itselleni lupaa niihin asioihin mitkä tekevät minulle hyvää. Niin, miksen? Vähän kuin laihdutuksen kanssa, moni tietää mikä auttaisi muttei tee sitä. Silloin tekosyinä on mm. ajanpuute, rahanpuute (koska terveelliset valinnat ovat muka kalliita) tai sitten kiusauksia on vaikea vastustaa. Minä tiedän mitkä asiat helpottaisivat oloani, tuottaisivat hyvää oloa mutten tee niitä. Ainakaan tarpeeksi. Liikunta, lepo, terveellinen ruokavalio, oma aika ja itselleen mieluisat asiat sekä hyviin asioihin elämässään keskittyminen.

En tiedä mikä tökkii. Miksen tee sitä mikä minut iloiseksi saisi? Niinpä, mutta mitähän se mahtaisi olla?! Mulla on nyt hyvien päivien pitkä putki ja haluaisin pitää sen. Miksi on hyvä olla vaikka parisuhde on hajoamassa? Luulen että se on tieto siitä, että on itse tehnyt kaikkensa eikä enempään pysty. Näinkin on hyvä kun vaan lakkaan toivomasta parisuhteellisia asioita, niinkuin keskusteluyhteys ja suhteen edistyminen.

Tässä tulee taas törmäys terapiassa painotettaviin oppeihin. Omista unelmista ei saa luopua. Mutta minä annan taas periksi, lasken omaa rimaani jotta voisin olla niin onnellinen kuin vallitsevissa olosuhteissa pystyn. Se on tapani selviytyä. Hetken jo oikeasti kuvittelin että loppuelämäni rakkaus on löytynyt mutta kipeää tekee sen tajuaminen ettei rakkauteni ehkä olekaan valmis tämmöiseen elämään. Mies ei pyynnöistä huolimatta käy läpi kanssani riitaamme, siinä sanotut asiat vaivaavat minua ja tahtoisin puhua ne läpi. Parisuhdeilloista saadut keskustelunavauslaput ovat kohta 3 kuukautta odottaneet käyttöä. Nettikurssi odottanut puoli vuotta. Ostamani kirjat on avattu vain minun toimestani. Pariterapiassa jo toistamiseen suositeltu uusperheiden liiton sivut ovat vieläkin vieraat miehelleni ja sieltä löysin lomia, joissa olisi vertaistukea, mutta niihinkään en saanut minkäänlaista kommenttia.

Niinkuin hän on itsekin sanonut, hän on vielä nuori. Jos minä toivoinkin löytäneeni viimein ihmisen, jonka kanssa jakaa loppuelämäni ja toteuttaa myös omia haaveitani, vastapuoli kokeekin sitoutumisen, aikuiselämän, liian pelottavaksi. Ehkä tämä perhe-elämä ja avioliitto ei olekaan sitä mitä hän haluaa. Ehkä hänelle on epämiellyttävää törmätä pitkän parisuhteen haasteisiin. Niinpä lasken odotuksiani ja teen itseni onnelliseksi niistä asioista mitkä ovat juuri nyt käsillä. Lapset. Tulevaisuuteen perheenä en voi vaikuttaa.