Muuttofiiliksiä
Saimme tänään avaimet uuteen kotiimme. Niin siihen mistä pitäisi rakentaa se meidän näköinen pesä. Sain perjantaina luvan aloittaa pakkauksen ja sunnuntai-iltaan mennessä olin pakannut 5 laatikollista. Mies on luvannut hoitaa muuton ettei minun tartte stressata sitä enkä oikeastaan nyt edes ole stressi moodissa vaan jopa helpottunut maisemanvaihdoksesta. Olisin halunnut jo tänään aamusta hakea avaimet ja viedä ensimmäiset laatikot, siivota ennenkuin mies tulee töistä avuksi. Mies halusi hakea itse avaimet huoltoyhtiöstä. Siitä se sitten alkoikin taas.
Olimme puhuneet että muutetaan ennen ulkomaan lomaamme, joka on kahden viikon päästä. Minä voisin päivällä viedä muutaman laatikon tavaraa uudelle kodille, lapset voisivat siivota oman huoneensa, eläimillekin pitäisi katsoa hyvät paikat ja isommat häkit. Yhtäkkiä mies ilmoittaakin ettei mitään viedä ennen hänen lupaansa, hän kuvaa ja mittailee ensin rauhassa ja sitten KESÄKUUSSA voidaan jo asua siellä. Ja myöskään minun elukat ei kiinnosta ketään. Ja minä kun olin ylpeä perjantain pikaisesta keskustelustamme, selvisimme siitä riitelemättä. Ja nyt taas minun sanoillani ei olekaan merkitystä kun teemme niinkuin mies on hiljaa itseksiään päättänyt.
Samapa tuo. Miksi auttaisin kun saan osakseni huutoa? En varmaan noin 10 muuton jälkeen voisikaan tietää siitä mitään. Ennenkaikkea mietin nyt yhä enemmän tuleeko tämä olemaan tulevaisuuteni? Kanssani voi puhua säästä, lasten juhlista ehkä hampaat irvessä mutta muusta ei. Ei semmoisesta minkä mies kokee tietävänsä paremmin tai asiasta joka häntä ei kiinnosta. Tunteista puhumisen olen jättänyt nyt kokonaan, siitä saan vain huutoa ja mököttävän miehen. Niinpä! Siis siitä että uskaltaudun kertomaan mitä päässäni liikkuu. Hienoa.
Tänään terapiassani sain tehtäväksi tehdä kuukaudessa 2 itsekästä tekoa. En tiedä pystynkö siihen. Pariterapiakin olisi ensi viikolla, en voi kuin valehdella että meillä menee kai hyvin. En jaksa enää sitä sen jälkeistä riitelyä. Vaikeaa löytää itsensä ja vielä kannatellakin itseään kun vastassa on tuommoinen vuori. Olen aika hukassa sen suhteen mitä teen, mitä tahdon ja mitkä ovat tavoitteeni elämässä. Eipä niitä taida muutkaan kysyä toisilta, minunkin pitäisi opetella ripaus itsekkyyttä. Olisikin liian helppoa kun sen osaisi! Viime yönä näin unta että rakastin itseäni aidosti. Olin alasti suihkussa ja katsoin itseäni peilistä, ylpeänä jokaisesta kummusta ja muhkurasta. Sen fiiliksen tahtoisin tuoda jokaiseen päivään. Aidon rakkauden itseensä.