Takana raskas viikonloppu, mies oli melkein yötä päivää töissä ja isommat lapset poissa, joten aika kävi pitkäksi ja yksinäiseksi. Silti, en valittanut! Tänään aamulla taas perhepalveluille juttelemaan, avattiin sitä, miksi minusta tuli kontrollifriikki. Mikä sysäsi minut varmistamaan, suorittamaan ja hallitsemaan. Se lähti siitä hyväksikäytöstä.

Minä olin ainut meidän perheestä hereillä, silti kauhusta hiljentynyt ja toimintakyvytön että minun lisäkseni osansa sai myös alle kouluikäinen veljeni sekä äitini. Herätin isän ja loppua en muista. Minä en kyennyt suojelemaan itseäni enkä perhettäni. Enää emme yöpyneet mummolassa. Siitä yöstä äitin alkoholiongelma paheni, ja minä huolehdin lisää. Liekkö iskä edes tiennyt ongelman laajuudesta sillä hän oli paljon poissa. Ja minä yritin kaikkeni olla mukava tytär. Jos iskällä oli epämiellyttävä vaimo niin tytär ainakin oli parempi! Ja saisin perheen pysymään kasassa, sillä en todellakaan halunnut päättää kumman luona asuisin.

Vanhempien riidat yleistyivät, isä matkusteli enemmän ja äiti ryyppäsi enemmän. Minä kasvoin ja pakenin ystävieni luo. En silti ollut kaukana, riittävän lähellä ollakseni taas viimeisenä hereillä ja varmistamassa että hella on kiinni ja ulko-ovet lukittuina. En osannut käsitellä hyväksikäytön tuomaa häpeää ja vihaa vaan tunne pesiytyi sisälleni. Kysyin monesti itseltäni mikseivät vanhempani voineet kysyä siitä illasta. Mikseivät he (taianomaisesti) aavistaneet mitään? Tunsin että heille tärkeintä oli äidin turvallisuus, välttää HÄNTÄ kokemasta uudestaan sitä. Ettei ketään muka kiinnostanut MINUN kokemani. Olin arvoton.

Vuosia on tuo häpeä ja arvottomuus saaneet kasvaa sisälläni enkä ole osannut kohdata niitä tunteita. Olen yrittänyt haudata niitä syvemmälle. Siihen lisää epäonnistuminen äitin kanssa (päästin hänet kuolemaan enkä voinut pelastaa) ja isäni ”oot yhtä paska ku äitis” puhelut. Ei siis ihme että panta päässä alkoi kiristää ja kontrolloinnintarve lisääntyi. Pakko hallita edes jotain kun olin päästänyt isoja pahoja asioita tapahtumaan.

Terapeutti kysyi kuinka lapsi voi olla vastuussa vanhempiensa valinnoista? Alkoholismista, avioelämän huolista, työhuolista tai siitä että he ovat oppineet puhumattomuuden omilta vanhemmiltaan. Ei pieni lapsi voi vaikuttaa niihin asioihin vaikka kuinka haluaisi. Se oli pysäyttävä hetki. Itkin. Joku päästi vihdoin minut vastuusta! Olen 20 vuotta ruoskinut itseäni turhaan yliluonnollisiin suorituksiin.

Nyt kun tiedän miksi olen tarkka, osaan ehkä löysätä ohjia. Pystyinhän viime viikonkin olemaan valittamatta sotkusta kodissamme ja se on jo paljon. Pystyn ehkä pian tiedostamaan milloin ajaudun negatiiviselle kehälleni ja pysäyttämään tilanteen. Ja jos saan hyväksikäytön taakan pudotettua harteiltani, pystyn ehkä parempaan seksielämään. Se olisi upeaa!