Aikamoinen viikko ollut ja nyt eletään vasta keskiviikkoa. Maanantaina aamusta kuopuksen neuvola ja siitä salille naamioimaan surun kyyneleet treenauksen aiheuttamaksi ponnisteluksi ja loppupäivä riitelyä. Tiistaina aamusta keskimmäisen nenälääkäri läheisessä sairaalassa, minä yritin kaikki vippaskonstit saada turvonneet silmät piiloon. Mikä siinä onkin että silmät turpoo umpeen?? Päivä riitelyä ja käynti fyssarilla. Pitäisi käydä kuulemma uudestaan mutta milläs rahalla.. Tänään aamu alkoi terapiakäynnillä.

Mikä siinä onkin että hävettää mennä sinne? Kuin jo kadulta lähtien mussa vilkkuisi iso valokyltti että ”hähhää, tää eukko ei kestänytkään!!” käytävillä yritän pitää katseen lattiassa, en halua katsoa silmiin toisia asiakkaita saati törmätä tuttuihin siellä. Mies sanoi minua vahvaksi. Taas. Ei hän näe sitä etten ole. Olen heikko, rikki ja yksin. Minun vahvuus oli rakkaudessa, sitä kautta sain selkäni suoraksi ja pään pystyyn. Kuljin ylpeänä naiseudestani. Nykyisin tykkään piiloutua. Eiminkäänvärinen tukka letitettynä, meikittä ja mahdollisimman tavalliset vaatteet. Ahdistun vieraiden katseista ja kosketuksesta. En halua jalustalle, tahdon olla näkymätön.

Tänään olen pitänyt kieleni kurissa vaikka päässä jyllää vielä sata ja yksi asiaa. Miksi, miksi, miksi, miksi, tahdon saada tietää miksi minulle tehtiin näin. Miksi juuri minun elämä rikottiin, mehän oltiin rakastuneita. Luin jostain että tämä pitäisi nähdä mahdollisuutena. Voimme yhdessä tehdä paremman suhteen. Vahvemman. Kaverikin sanoi että hän muutaman kuukauden vain puhui taukoamatta miehensä kanssa ja lopulta kipu hellitti. Parisuhdeterapiassa kävivät ja tekivät kovasti töitä, nyt heillä on parempi suhde kuin ennen pettämistä. Toivon olevani itsekin noin onnekas.

Itsetunto hakattuna olemattomiin on vaan vaikea luottaa auringon paistavan tähän risukasaan. Pääsin juttelemaan ajan kanssa hyvän ystäväni kanssa ja hän kannusti yrittämään. En saa luovuttaa. Vuosia sitten hänet jätettiin yllättäen ja meni viitisen vuotta päästä jaloilleen siitä suosta. Katkeruus ja epäluottamus vastakkaista sukupuolta kohtaan jäi eikä hän toivo minulle samaa. Hän jos kuka tuntee mut läpikotaisin ja jos on sitä mieltä että mä vielä selviin tästä voittajana niin kaipa se on uskottava.

Niinkuin olen sanonut, pienin askelin. Mies lähti kaverilleen saunomaan. Olisin halunnut tankata läheisyyttä itselleni ja vähän rauhassa jutellakin mutta päästin kuitenkin. Huomenna on rankka päivä, viettäkööt nyt mukavan illan. Minä hiljentelen ääniä päässäni.