Päivät kuluvat, rientävät jopa. Lasten kesäloma alkoi ja minullakin oli riemukas lomafiilis, kerrankin maanantaiaamu kun ei tarvitse herätyskelloa! Lasten kanssa on ihanaa, jo pelkästään se kun saan muiskauttaa heille hyvänyönsuukot. Heidän isänkin kanssa rupeaa yhteistyö jo sujumaan. JO viiden vuoden jälkeen….

Oma parisuhde vaan kaipaisi tehokasta elvytystä. Kuusivuotiaanikin kysyi, miten olen saanut pikkuveljen synnytettyä kun enhän mä rakasta ketään miestä. Sellaiseltako meidän parisuhde näyttää lasten silmin?! Kauhistuin.

Jäin tänään miettimään tarvettani kumppanin tuelle. Se on korostunut nyt masennukseni vuoksi mutta myönnetään että töissä kukoistin kun minulla oli pomo, joka oikeasti välitti, tuki ja ohjasi. Luottamus homman hoitumiseen oli molemminpuolinen. Jostain syystä mieheni närkästyy kun kaikkien ohjekirjojen mukaan kerron, milloin olisin kaivannut enemmän tukea tai toisenlaista suhtautumista tilanteeseen. Miehen taustalla on perinteinen kasvatustyyli, jossa lasta lannistetaan, haukutaan ja käskytetään sekä onnistumisia vähätellään. En minäkään kannustavaa kasvatusta ole saanut mutta tullut tietoiseksi että se nyt vaan on yksi perustarpeistani. Miehen tyyli yhdistettynä minun tarpeisiini aiheuttaa riitoja, mies heittäytyy välittömästi marttyyrilinjalle ”mä en IKINÄ osaa tehdä MITÄÄN oikein!!” ja minä joko yhdyn riitaan tai niinkuin olen ryhtynyt tekemään, sanoitan tilannetta miehelle. Sehän sitä ärsyttää vielä enemmän 😉 Hän loukkaantuu kun pettämisen jälkeen olen kaivannut enemmän vakuuttelua rakkaudesta, tosin viime aikoina en ole alentunut siihen. Lähtölaskenta lopulle on alkanut, miksi MINÄ matelisin jonkun edessä, joka on itse tehnyt väärin? Ja loukkaantuu kun se ei mulle olekaan ookoo 😀

Mulle on ollut tärkeää ymmärtää itseäni, mistä ne tunteet ja tavat toimia kumpuaa. Kun on jäänyt lapsena vaille sellaista rakkautta kun olisi yksilönä, juuri minuna, tarvinnut, ei se tarve mihinkään katoa. Nyt olen opetellut blokkaamaan mieheni aiheuttamia tunnepuuskia mutta keskitynkin lasten hyvinvointiin. Voin opettaa heille paljon rakkaudesta ja hyvinvoinnista sekä sitten myöhemmin kertoa sen surullisen faktan ettei täydellistä ihmissuhdetta olekaan. Satujen prinssit ja prinsessat elävät onnellisina elämänsä loppuun saakka, todellisuudessa rakkaus on kovaa työtä.

Onko edes romanttista rakkautta olemassa?