Lomaviikkomme oli huikea, paluu arkeen tapahtui kuitenkin jo seuraavana päivänä. Riita mieheni kanssa lähti taas väärinkäsityksestä ja huipentui fyysiseen yhteenottoon. Pitkästä, pitkästä aikaa pelkäsin todella enkä seuraavana yönä nukkunut silmäystäkään. Viime yö meni painajaisia nähdessä. Vaikka jäljet tuosta yhteenotosta ovatkin henkiset, olen nyt suurien kysymysten äärellä.

Terapeutti kysyi jälleen kerran eilen, mitä minä tarvitsisin, jotta voisin paremmin? Tiedän keinot, millä voida paremmin mutta toteuttamiseen en pysty. En ole ansainnut sitä mielestäni. Vietinkin hetken illasta miettien tätä kysymystä, mitä minä tarvitsisin elämääni. Kunnes tajusin. Minulta puuttuu ystävä. Luotettava, tukeva, hyvä ystävä. Jotkut ovat sitä mieltä ettei puoliso voi olla samalla ystävä, itse taas koen että juuri hänen pitäisi olla se viimeinen, joka kääntää selkänsä. Alan kuitenkin kallistua siihen toiseen mielipiteeseen.

Tässä vuosien mittaan kun ollaan miehen kanssa yhdessä eletty exän ja minun eroprosessia, on hän kuunnellut tuskaisimmatkin vuodatukseni. Yksi kipeimmistä muistoista ajalta kun vasta tehtiin eroa, on kun riitamme yltyi lopulta niin että ex tiputti vauvan sylistäni ja teki lähtöä jonnekin sen kanssa. Minä sain kopin vauvasta ja muutaman osuman jälkeen sain purtua exää takin läpi. Hän lähti vauvan kanssa, minä jäin kotiin tietämättä että hän paineli suoraan lekuriin kertomaan kuinka muija pahoinpiteli. Tämän vuoksi sulkeutui tärkeitä ovia työssäni ja jouduin käydä lastensuojelulla todistelemassa etten aio lapsilleni pahaa. Nuo muistot ovat niin kipeitä, että pistää vieläkin vihaksi! Ja nykyinen mieheni tietää sen. Viime riitamme jälkeen hän kuitenkin iski suoraan sydämeen uhaten ensi kerralla soittavansa poliisit ja MINÄ olisin kusessa koska MINUA on AIEMMINKIN syytetty pahoinpitelystä.

Millainen ystävä satuttaa tieten tahtoen juuri niin kuin tietää minuun eniten koskevan?

Toinen puoli minussa huutaa että me ollaan samassa alamäessä kuin exäni kanssa ja että tälle on tehtävä loppu. Toinen puoli minussa taas luottaa siihen että kun univelka hellittää niin mieheltäkin löytyy ymmärrystä parisuhteemme solmukohdille ja lopulta se hyvä, mikä meillä oli tulee taas. Hyvin, hyvin varovasti siis kohti huomista. Tiedän nyt että minulta puuttuu oikea ystävä. Tiedän että minun on löydettävä se jokin juttu, jossa olen hyvä. Minun on oltava vahva ja keksiä vaikka väkisin omia menoja, eikä jäädä päivittäin kotiin odottamaan miestä, jonka kanssa keskusteluyritykset muuttuvat riitelyksi. Sillä aikaa kun odotan pölyn laskeutumista, voin rakentaa itsestäni omilla jaloilla seisovan naisen. Naisen, jonka ei tarvitse purkaa pelkojaan mieheensä.

Ja eron sattuessa, voin olla se nainen, jonka menetystä mies katuu lopun ikäänsä.