Ei tarvitse olla ruudinkeksijä tietääkseen ettei kotiäitinä tienaa. Osa äideistä on siinä onnellisessa asemassa että voivat olla kotona huimalla kotihoidontuella. Meidän kunnassa ei mitään kuntalisiä ole ja mies tienaa niin ”paljon” että kotihoidontuen päälle en saisi vielä hoitolisää. Kaikilla ei tähän ole varaa. Tai halujakaan. Enkä ala erittelemään syitä miksi minä haluan olla kotona juuri nyt. Toisessa postauksessa sitten.

Miehelle oli alunperin okei kun ilmoitin olevani sitten 3 vuotta kotona, talvella hän sitten vihjaisi että työnteko tekisi mun päälle hyvää. Ja viime riidoissa onkin sitten korostettu oikein urakalla sitä kuinka miehellä on iso vastuu tienata rahat tähän talouteen ja ilman häntä minulla ei olisi edes omia säästöjäni. Sivuhuomautuksena mainittakoon että vuodessa säästin sievoisen summan tietoisella valinnalla. Tienasin enemmän kuin aiemmin mutta elin kuin aiemmin ja laitoin ylijäämät säästöön. Enivei, mies on tällä hetkellä taloutemme ainut työssä käyvä. Minulla ei ole työtä johon palata ja hyväkin sillä en tunne olevani työkykyinen.

Olen tinkinyt kaikessa missä pystyn. Vaatteet kirpparilta, kahvilakäynnit pois, kampaaja pois minulta sekä lapsilta, kyttään ruokatarjouksia, teen ruuat etukäteen ja isoina satseina jne jne. Ei ole tarvinnut pakottaa näihin vaan ihan pyytämättä, koska mä olen tämmöinen. En ole enää pyytänyt viemään treffeillekään vaikka sen piti olla yksi asia mikä pelastaa parisuhteemme. Siksi tuntuukin pahalta että hyvänä hetkenä mun kotona olo on ok mutta riidan tullen sieltä pilkistääkin toinen ajatus. Ja samaan aikaan minä löydän miehen uudet lenkkarit, autossa salaa syödyn jäätelön ja energiajuomatölkin, uudet ulkoiluhousut vaikka kaapit pursuaa jo ennestään niitä yms yms. Onhan ne miehen omia rahoja, ajattelen. Ja ostaahan hän meille aina ruokaa, sehän se tärkein kai on. Mitään perustarvetta ei minulta puutu ja lapset elävät yltäkylläisyydessä mutta silti koen muistuttelun MIEHEN TIENAAMISESTA pahana ja nytkin olisin tarvinnut sukkia, ostin -70% alesta yhdet. Koska mielestäni minulla ei ole oikeutta enempään kun se olisi pois esim ruuasta.

Mies sanoo aina että rahat on meidän yhteiset ja syksyllä mietittiinkin vaihtoehtoja miten saada esiin ja käytäntöön tuo asia. Minä elän vielä jossain ”minun on säästettävä ja elätettävä kaikki” moodissa. Muistanhan edelleen pahan ex-anoppini arvostelun kun ostin kirpparilta jotain itselleni. Nekin rahat olisin voinut käyttää perheeseen. No nyt olen sitten unohtanut itseni ja tallon loputkin tomut itsestäni maanrakoon!

Miten kotona olevat äidit saavat itsensä ohjelmoitua niin että elätettävänä olo on okei?? En vähättele kotiäitiyttä ja rakastan tätä itse mutta rahapuoli tuottaa ongelmaa nimenomaan mulle.