Päivä kerrallaan

Periaatteessa hyvä viikonloppu takana. Pe itkin, la käytiin leffassa ja eilen yhdessä koiratouhuja. Vaikka oli mukavaa, nieleskelin itkua kun surin tilannettamme. Miksen pysty rämpimään eteenpäin, ylöspäin? Miksi möykky sisälläni hiertää vieläkin?

Omista mielikuvista on vaikeaa luopua. Paljon on asioita mitkä olivat jo käsillä, kunnes tajusin niiden olevan vain heijastus. Sama harmaa jatkuu. Alan uskoa että se harmaa on pääni sisällä. Olisikohan lääkityksestä apua? Pakottaisi ajatukset kirkkaammiksi, suupielet ylöspäin. Olen aivan loppu. Rikki. Palasin samaan kuin pari kuukautta sitten, henkisesti vain kaaduin ja luovutin.

Siinä ajassa painoa lähtenyt 5 kiloa. Yrittämättä. Eikä ole mitään mistä sen olisi pitänyt lähteä. Mutta pää pystyyn, pakko lasten vuoksi esittää vahvaa.