Parisuhdeterapia

Olen edellisessä elämässäni käynyt pariterapiassa, se kaatui siihen että sain käydä siellä yksin. Mies tuli kerran mukaan ja ihmetteli siellä miksi hänen täytyi vaivautua paikalle, eihän HÄNESSÄ mitään vikaa ollut. Voitte sitten miettiä kauanko tuo parisuhde jatkui…

Nyt kuitenkin kun tämän nykyisen urhoni kanssa olimme riidelleet pitkään, sänkyhommat olivat hiljentyneet ja toisen naama selvästi vitutti, päätimme lähteä terapiaan. Sekään ei ihan yksinkertaista ollut, sillä tapansa mukaan mies vitkutteli ja vitkutteli, koskaan ei kuulemma ollut sopiva hetki. Lopulta varasin itse meille ajan pakotin merkkaamaan sen päivän kalenteriinsa. Silloin mies myönsi että oli vain odottanut josko MINÄ saisin selvitettyä oman pääni niin mitään terapiaa meille ei tarvittaisi. Kappas kun tuli pieni deja vu. Minä olin tulossa kyllä hulluksi, mutta se johtui vain ja ainoastaan meidän jatkuvasta riitelystä, ei se mitään muuta ollut.

Kävimme tällä viikolla viimeinkin siellä terapiassa yhdessä. Yksin olen siellä jo muutamasti käynyt. En olisi muuten järjissäni. Ja alkoi olla jo viimeiset hetket meidänkin käydä, emme olisi kauaa kestäneet enää yhdessä. Olisin halunnut puhua niistä viesteistä, ratkoa auki haavat turvallisessa ympäristössä, mutta aloitimme kommunikoinnilla. Kuinka me ajattelemme asiat eri tavoin ja siitä syntyy yhteentörmäyksiä. Tiesinhän minä sen, en vain tiedä mitä asialle tehdä. Kuukauden päähän saimme uuden ajan, olisin kaivannut sitä nopeammalla aikataululla mutta minkäs teet. Pienin askelin eteenpäin. Näenhän minä että mies yrittää hyvittää tekonsa, moni asia mistä olen naputtanut vuosien varrella, tuntuu menevän jakeluun. Hän tulee jopa aikaisemmin kotiin töistä. Väittää sen johtuvan vain siitä, ettei nyt ole töissä kiire, minä taas pelkään hänen viipyneen aikaisemmin töissä pitkään koska kotona oli paskaa ja töistä pystyi laittamaan vapaammin viestejä… Mutta nyt en valita, on mukavaa kun toinen huomioi.

Pakostikin mietin miten meidän olisi käynyt jos vieläkin ruinaisin sen lainan perään. Tai jos ne oksettavat viestit eivät olisi käyneet ilmi. Tai jos olisin jäänyt odottamaan hänen sopivaa aikaa pariterapialle. Olisimme joko hyvin syvällä tai jo eronneet. Ja mietin niitä viestejä siinä rinnalla, riitelyn jälkeen, hyvän hetken jälkeen (tai jopa aikana!), miehen metsäreissuilla, töissä. Mitä hän on kertonut meistä, kuinka mustamaalannut minua ja kuinka paljon totta kertonut itsestään. Entä jos jatkossa tulee huonoja aikoja, herääkö miehen lähtöhalut kuinka pian ja uskaltaako hän kertoa niistä silloinkaan?