Risukasaan aurinkoa

Viimeiset pari päivää ollut parempi fiilis. Kävin juttelemassa mpy:llä taas ja siellä käytiin taas läpi lääkitystä mutta myös sitä että minun on löydettävä se nainen mikä olen oikeasti. Niin, kuka oikeastaan olen?

Nuoruusvuodet menivät tuhlaten kun parikymppisenä luulee edessä olevan vielä loputtomasti aikaa. Sitten oli jatkuva näyttämisentarve, että pärjään töissä, olen tunteeton, olen menevä vaikka on pieniä lapsia. Koko ajan loin itse itselleni paineita suoriutua elämässä. Viimein kun puitteet olivat ok, aloin vain haaveilemaan siitä mitä haluaisin olla isona. Halusin sen verran tilaa että saisin kanoja ja ehkä pari lammasta, oman puutarhan, lapsille leikkipihan. Halusin löytää työn, jota tehdä kotoa käsin jotta voisin olla kotona kun lapset ja mies tulee. Jotta ei tarvitsisi raahautua työpaikalle tyhjän vuoksi ja kiirehtiä kotona. Liikaa stressiä. Sen minä halusin, palata hiukan ajassa taaksepäin ja keskittyä kotiin ja perheeseen.

Nyt. Nyt en enää tiedä. En tiedä mitä tulevaisuudessa odottaa sillä en uskalla haaveilla. Minulla on tarpeeksi haastetta selviytyä tästä päivästä,  huomisen ennakointikin on välillä haasteellista. Mitä syödään, mitä kaupasta, esikoisen synttäritkin olisi tulossa. Huoh…

Mutta nyt on hyvä päivä, se riittää. Perheen kanssa hotellissa, eilen käytiin museoissa ja viikonloppu ollaan nautittu ravintolaruokaa. Tänään paluu kotiin normi askareiden pariin.