1. Kissoihin ja Sutturaan tutustuminen

Tutustuin itseäni noin kymmenen vuotta vanhempaan naiseen. Hän vaikutti lämpimältä ja mukavalta ihmiseltä. Hieman minua kyllä epäilytti, kun hän kertoi avoimesti entisestä elämästään narkomaanina ja rikollisena, mutta ajattelin suvaitsevaisesti(ehkä melko naiviistikin), että mennyt oli mennyttä ja sen ei saisi antaa vaikuttaa tulevaan. Ikävä kyllä huomasin myöhemmin, että mennyt vaikuttaa aina jollain tavalla tulevaan, eikä aina niin kauniisti.

Tällä naisella oli kolme ihastuttavaa kissaa. Kun näin ne ensimmäisen kerran, tuijotin niitä suu auki. En ollut koskaan nähnyt niin lihavia kissoja. Nainen, kutsun häntä vaikka nimellä Suttura, kertoi, ettei voi vastustaa kissojaan, joten ruokaa on kokoajan saatavilla. Olin hieman huolissani kissojen terveydestä, mutta hän kertoi syöttävänsä niille vain leikatuille kolleille tarkoitettua laadukasta merkkiruokaa. No eihän se lihavuus kissoista sen huonompia tehnyt. Melkoisia persoonia olivat. Riksu oli punertavasävyinen kolli, joka päivysti vessassa ja aina kun joku meni pöntölle, se kirmasi (vaikka olikin valtava) viereen silityksiä saamaan. Jos sitä ei suostunut silittämään, se kiehnäsi itseään pöntöllä istujan jalkoja vasten. Jos silityksiä ei sittenkään irronnut, se puraisi tai raapi pöntöllä istujaa. Päätin silitellä sitä tarpeiden suorittamisen lomassa.

Jörrillä, toisella valtavalla kollilla taas oli ahmimishäiriö. Se söi jatkuvasti ja oksensi usein ruuan takaisin ruokakippoon tai lähistölle. Yritin neuvoa ystävääni ruuan säännöstelyssä, mutta hän kertoi, että ruokaa oli aina ollut tarjolla jatkuvalla syötöllä ja näin tulisi aina olemaan. Tyydyin tähän päätökseen, koska itsehän hän joutui oksennukset siivoamaan. Itse asiassa taidan valehdella. Ystävälläni oli myös ihana koira, joka oli koulutettu siivoamaan Jörri-kissan oksennukset. No ehkei ihan näinkään. Oikeasti koira söi jostain syystä mieluummin kissanruokaa kuin koiran papanoita. Tulin siihen tulokseen, että kissanruoka oli lihaisampaa.

Nämä eläimet kiinnostivat minua oikeasti. Lumoonnuin näistä valtavista kolleista, sillä ne tulivat luokseni, kehräsivät ja kiehnäsivät itsensä suoraan sydämeeni. Puhuin aiemmin kolmesta kissasta ja se kolmas kissa oli oikea narttudiiva nimeltään Marilyni. Marilyni oli Sutturan vanhin kissa, sopusuhtainen ja hieman kärttyinen leidi. Se ei suostunut syömään tavallista kissanruokaa, vaan ystäväni joutui ostamaan sille kallista gourmetruokaa. Asia ei tietenkään minua vaivannut, mutta Suttura voivotteli aina sitä miten paljon rahaa näihin parempiin ruokiin meni. Minua ihmetytti ystäväni kommentti, ettei kissa suostunut syömään tavallista kissan ruokaa. Kehtasin väittää, että jos ystäväni ei ostaisi kalliimpaa ruokaa, niin kissaleidikin söisi takuulla papanoita ja muuta hieman halvempaa ruokaa. Kissa tuskin jaksaisi nälkäisenä kovin kauan protestoida. Ainaisesta valituksesta huolimatta ystäväni pysyi vanhassa käytännössään, koska niin hän oli aina tehnyt.                    Jatkuu numerossa 2.