TCC 2013

Nyt on lomat vietetty ja paluu arkeenkin on tapahtunut aika rytinällä, kun vuoden ensimmäinen tenttikin on jo tehty! Lomamatkasta tulee sitten tarkemmin erillisessä postauksessa, kunhan kaikki kuvat jaksan ja ehdin selailla läpi. Nyt kuitenkin vähän tarinaa siitä mitä eilen tapahtui, kun osallistuimme tyttöjen kanssa Team City Challengeen. 

WP_20130817_002

IMG_9705

IMG_9707

Aamu alkoi kokoontumisella ja kilpailuun ilmoittautumisella Pyynikin palloiluhallilla. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua, kun noin 600 kilpailijaa puki ylleen kisapaitoja ja valmistautui tulevaa päivää varten. Ensin matkaan lähetettiin kilpasarja, jossa kilpailtiin pareina. Heidän tuli suorittaa 12 rastia, joista kuuden ensimmäisen matkat tuli taittaa pyöräillen ja toiset kuusi juosten. Rasteja oli siis kaiken kaikkiaan valittavissa 22 erilaista ja ne oli sijoitettu ympäri Tamperetta. Toisena matkaan lähti firmasarja ja sitten olikin meidän harrastesarjan vuoro. Annimaija kävi meidän tiimistä nappaamassa kartan ja silloin vasta meille selvisi rastien sijainnit. Sisältö paljastuikin sitten vasta paikalle mentäessä! Rastien välillä sai liikkua ainoastaan jalan tai bussilla.

tytöt

IMG_9709

kollaasi1

IMG_9715

Aloitettiin keskustan rasteilla, joista ensimmäisellä tuli maistella viittä erivahvuista chilikastiketta. Ensimmäinen vahvuudeltaan 3/10 ja viimeinen 10/10. Voin kertoa, että melkoisen tuliset oltavat oli seuraavan puolen tunnin ajan =D Sitten käytiin Fressillä kannattelemassa kahvakuulaa 30 sekunnin ajan, aika piti itse arvioida. Tämän jälkeen hypättiin tkl:n bussiin, joilla päästiin kisapaita päällä kulkemaan ilmaiseksi, ja suunnattiin Kauppiin. Pienen metsässä harhailun jälkeen löydettiin rasti ja päästiin kokemaan vähän värikuulasotaa. Pienen huoltohetken jälkeen käveltiin Kalevan kirkon taakse, jossa oli tiedossa mahaliukua! Ei muutaku bikiniä päälle ja mäntysuopaliukumäkeen vauhdilla. Siitä suunnattin bussiin ja Kaukajärvelle yhdelle rastille, jonka jälkeen bussilla Nekalaan Polte-salille, cross training-rataa vetämään. Nekalassa suoritettiin toinenkin rasti Tampereen kiipeilykeskuksella, kiipeillen tietysti. Kahdeksas rasti olikin köydellälaskua 8. kerroksesta ja siinäkin aika ratkaisi, eli mitä nopeammin alhaalla, sen parempi =D Iiks!

milja

Yhdeksännellä rastilla Milja lensi kaaressa, kaivinkoneen avustamana järveen. Huh miten rohkea likka! Viimeisellä rastilla päästiin melomaan Annimaijan kanssa ja sen jälkeen edessä oli enää Pyynikin harjun ylitys ja maali.

iltakollaasi

Jokainen joka eilen oli Tampereella, tietää paljonko täällä silloin satoi. Mmm niinpä ja me todellakin käveltiin puolet päivästä siinä säässä. Vitsit oltiin ylpeitä, että selvittiin kaikista rasteista ajallaan, eikä sade lannistanut kenenkään mieltä, vaikka oltiinkin lopuksi ihan uitettuja, Milja kirjaimellisesti =D Pienen muodonmuutoksen jälkeen kokoonnuttiin Annimaijalla ja tilattiin ruokaa. Loppuilta vietettiin tapahtuman virallisilla jatkoilla Hullussa Porossa ja ilta oli kaikinpuolin erittäin hauska ja onnistunut.

Kiitos tytöille unohtumattomasta päivästä ♥

♥Pia 

Hyvinvointi Liikunta