Fresh start

kollaasi1.jpg

Nyt koitti uusi aika. Oon jo jonkun aikaa kokenut, että 1,5 vuotta kirjoittamani Extra attention -blogi alkoi olla tiensä päässä ja mietin pitkään jatkanko uudessa blogissa vai lopetanko homman kokonaan. Joku kuitenkin sai mut jatkamaan ja päädyin myös vaihtamaan sivustoakin, tänne Lilyyn. Eli täysin uusi startti siis. Tällä hetkellä blogilla on vähän kuin työnimi ja nähtäväksi jää, keksinkö vielä jonkun omaan suuhuni ja silmääni sopivamman. Ei siis sillä, ettäkö nimessäni olisi jotain vikaa, mutta on vain outoa nähdä se joka puolella =D

Teille, jotka  uusina lukijoina löysitte tienne tänne, lyhyt katsaus siihen, kuka täällä höpöttää. Eli nimi tulikin jo selväksi ja olen 22-vuotias tamperelainen opiskelija. Sairaanhoitajan opintoni ovat viimeistä vuotta vaille valmiit ja tällä hetkellä teenkin kesätöitä keskussairaalassa. Asustelen miehen kanssa, jonka nimi lyhennettäköön T:ksi ja yhteiseloa on takana noin 4,5 vuotta. Vapaa-aikani kulutan mielelläni punttisalilla taikka jossain jumpassa, taustalla 10 vuotta kilpatanssiuraa ja paljon muutakin tanssia, kuten salsaa. Lisäksi kuvailen paljon, mutta ihan harrastemielessä vain. Mulla on paljon ihania ystäviä ja perhe, joista myös pääsette varmasti kuulemaan. 

kollaasi2.jpg

Kuvailen kolmella kameralla: Canonin 1100D järkkärinä, Canon ixus 105 pokkarina ja lisäksi ahkerassa käytössä on kännykän (Lumia 720) kamera. Instagrammista minut löytää nimimerkillä piance 

Innolla jään odottelemaan tulevaa! 

♥Pia

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään