Blockfest 2013
Festariasut: PE & LA
Huhhuh, on sitten nääkin festarit juhlittu tältä vuodelta. Olisin kirjoitellut aiheesta jo aiemminkin, mutta sattui sellainen pieni flunssa iskeen tuossa alkuviikosta, joten oon illat löffiny sohvalla vaan tv:n ääressä. Mutta blockfestit oli jotain ihan mieltsiä taas tänäki vuonna!! Meillä oli huippuhyvä porukka ja tuttuihinkin tuli törmäiltyä. Rahaa meni aivan jääääätävästi, mut meidän ajattelutapakin oli vähän sellanen että ”nää on vaa kerran vuodessa, syödään sitte loppuvuosi makaroonia” =D Hupsis.
Perjantaina fiilisteltiin mm. Brädiä, Raappanaa, Ruudolf+Karri Koira+ Musta Barbaari- settiä. Juu kyl, sun pitää olla salil eka salil vika, still alive nigga! Tuotakin tuli toisteltua vklpn aikana ehkä noin kuussataa kertaa. Perjantaina lähdettiin suht ajoissa himaan, koska seuraavana aamuna piti herää aikaseen. Lauantai aloitettiin aamupalalla, Milja ja Annimaija söi ihan oikeeta ruokaa, mut mä tuhdin aamupalan jälkeen päätin tyytyä vadelma-tuorejuustokakkuun ja jäälatteen. Oli muuten hyvää! Suosittelen Kulma-konditoriaa oikein mielelläni, santsikin on muistaakseni ilmainen! =)
Ja Timihän se syy oli miksi lauantaina piti heräillä aikaisin. En ollu aiemmin ollu sen keikalla ja voi moro sitä menoo! Keikka oli jo 13.00 joten jengii ei kauheesti ollu paikalla ja siksipä meillä oli tilaa laittaa jalalla koreeks! Ihan kun olis käyny jonkun 45min jumpan vetäsee, semmoset oli jälkifiilikset =DD Huhhuh..
Kato ny äijää, yhtä asiallista likkaa ja kolmee enemmän ja vähemmän pusukalaa. Siis wtf. Kuka toi äijä on ja miks joka kuvas näytetään tollasilta!? =D
Lauantai-illan huipennus oli Cheek ja Timantit on ikuisia jonkun olkapäiltä nähtynä! Tainno mitä mää nyt huijaan. Toi hamppari oli se huipennus. Jatkot jäi näkemättä, koska joka paikkaan oli niin kamalasti jonoa. Pidettiin sit Mäkkärissä omat.
Kengille kävi hassusti, mut vähä jos näyttää pesukonetta niin eiköhän ne siitä vielä vähän toivu. Viimeseks vielä pusuja uusi ihana pipo päässä. Rakkautta ja rauhaa, kamut. Tää viikonloppu oli ehdottomasti yksi vuoden parhaimmista!
Hyvää lauantai-iltaa!
♥Pia