Weekend in Helsinki

 

 

WP_20130921_017.jpg

WP_20130921_024.jpg

WP_20130921_025.jpg

WP_20130921_026.jpg

WP_20130921_027.jpg

Joumääään! Lauantaina otettiin likkojen kanssa suunnaksi Helsinki ja ajatuksena sellainen vähemmän perinteinen viikonlopun vietto. Menomatkalla laulettiin, syötiin ja naurettiin. Perillä melkein itkettiin, kun parkkipaikan löytäminen olikin hieman hankalaa. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin ja päästiin viikonlopun majapaikkaan, Sannin pikkuveljen kämpille. Vietettiin pientä välikuolemaa, laittauduttiin ja sitten oltiinkin valmiita suuntaamaan keskustaan syömään. Oltais kovasti haluttu Virgin Oil co. syömään, mutta siellä oli aivan täyttä eikä meillä nyt mitään pöytävarauksia ollut. Päädyttiin sitten La Famigliaan, jossa hieman omituisesta tarjoilijasta huolimatta oli todella maukasta ruokaa. Syötiin Miljan kanssa annokset, joissa oli kanaa, vuohenjuustoa, punaviinikastiketta ja perunoita ja Sanni tilasi pizzan, joka oli niin iso, että se roikkui yli lautasen reunojen =D Masut täynnä suunnattiin jälkkäriostosten kautta kämpille ja yritti siellä joku johonkin tenttiinkin lukea. Lopulta kuitenkin pompittiin tämän biisin tahdissa ja kuunneltiin, jos jonkinmoisia yhtä hämyjä biisejä.

WP_20130922_002.jpg

WP_20130922_010.jpg

WP_20130922_011.jpg

Sunnuntaiaamuni alkoi lenkillä, kun Sanni jäi nukkumaan ja Milja lukemaan. Olin suunnitellut kiertäväni Töölönlahden ja ajattelin sen olevan tarpeeksi pitkä, mutta kunnes aloin lähestyä aloituspistettä päätinkin jatkaa matkaa vielä hieman kiertäen yhteensä reilun 5 kilometriä. Oli ihan mahtavaa, kun sai juosta oudossa ympäristössä. Vois vaikka alkaa tekeen täälläkin niin, että lähtee bussilla johki toiselle puolen kaupunkia vetään lenkin niin vois paremmin jaksaa juosta =D Aamutoimien jälkeen lähdettiin taas keskustaan, kierreltiin parit kaupat ja saatiin porukan viimeinenkin likka messiin. Yhdessä suunnattiin brunssille Fazerille ja morjeeeesssss, se oli ihanaa ♥♥ 

WP_20130922_014.jpg

WP_20130922_016.jpg

WP_20130922_019.jpg

WP_20130922_024.jpg

 

WP_20130922_042.jpg

Nomnom masut täynnä mentiin kiireesti pakkaileen kamat ja otettiin suunnaksi Helsingin jäähalli ja syy siihen, miksi koko reissuun edes lähdettiin, Cheek. Kaksi tuntia uutta ja vanhaa musiikkia, huikeita vierailijoita, mahtavaa lavashowta. Fiilistä alko jossain vaiheessa lätistää teinit, jotka kilju eturivistä ihan jatkuvasti ja aina kesken myös jonkun herkän hetken, että ”ota paita pois!!”. Jotain kunnioitusta pliis, ei se sitä tuu ottaan pois vaikka mitä huutaisitte. Mutta kokonaisuudessaan keikka oli huikee! Oli ihanaa kuulla livenä myös niitä biisejä, joita oon kuunnellut jo silloin, kun oon ollut ihan junnu. Keikan innoittamana aloin vähän kuunteleen myös perjantaina ilmestynyttä uutta lättyä (ja sitä oonkin sitten kuunnellut pari päivää), eikä sillä oo yhtään biisiä, joka mun tekisi mieli skipata. Tykkään kaikista siis. Hieman erilainen, mutta erittäin onnistunut levy.

Nyt on kolme päivää leikkaussaliharjoittelusta takana ja tää päivien jälkeinen väsymys on jäätävää. Illat menee vaan sohvalla maaten ja syöden =D Ensi viikolla ryhdistäydyn!

Syksyistä keskiviikkoiltaa!

♥Pia 

Suhteet Oma elämä Musiikki

How you doin’?

130227735222130175.jpg

Näin lauantai-illan kunniaksi voisi olla paikallaan pieni pysähdys siihen mitä tällä hetkellä kuuluu. Viimeisen hoitsuvuoden opinnot on aloitettu ja huhhuh millä vauhdilla! Keissejä toisen perään, kaikenmoista instrumenttia ja menetelmää ja kaikkea mitä meidän rooliin leikkaussalissa tulee kuulumaan. Välillä tuntuu, etteihän tätä kaikkea voi millään oppia, mutta odotan innolla harjoittelua, jolloin asiat ehkä avautuu hieman paremmin, kun näkee ne käytännössä. Ollaan myös muutamaan otteeseen pohdittu tunnilla, että tuleeks meistä sittenkin puuseppiä kun opetellaan sekoittamaan sementtiä ja valitsemaan oikeita ruuveja ja istukoita ja sahanteriä =D Kaiken lisäksi työstetään samalla myös meidän opparia. Ja olis tossa yksi tenttikin tiistaina tulossa, kun eka yritys ei mennytkään läpi ja täytyy uusia. Eli paljon kaikkea kouluun liittyvää tällä hetkellä menossa ja töitäkin tarttisi tehdä!

kollaasi2.jpg

Blokkien jälkeisestä flunssasta toivuttuani aloitin taas aktiivisen treenailun salilla ja käväsin jopa yhdellä lenkilläkin pitkästä aikaa, kun oli niin mahtava sää. 8km tuli yhteensä matkaa ja kävin kokeilemassa Lukonmäessä mihinkä saakka kuntoa riittää. Yllätyin jopa itsekin miten hyvin pärjäsin, vaikka taukoa tuon kaltaisesta liikunnasta on ollut aika pitkään. Salilla käynnin suhteen on motivaatiot nyt erittäin kunnossa! Syytä tähän yhtäkkiseen intoon en kyllä tiedä, mutta hyvä näin. Alkusyksystä ollaan myös käyty porukalla höntsäilemässä pesistä. Ihan huippua, kun muistan pelanneeni sitä viimeeksi ehkä joskus yläasteelle. Viime kerralla aloin jo osuun lyönneilläkin aika hyvin! =) Aloitin taas myös karkkilakonkin, joka kestää jouluun saakka. Tumma suklaa on ainut, jota saan itselleni silloin tällöin suoda. 

kollaasi1.jpg

Muuten mun elämässäni ei mitään kummempia asioita ole meneillään. Saattaa kuulostaa jonkun korvaan hieman tylsältä, mutta oon itse aika pirun tyytyväinen tällaiseen perusarjen pyörittämiseen. Teen asioita, joista pidän. Opiskelen alaa, josta olen todella kiinnostunut. Tapaan ystäviä, pidän hauskaa, nautin. Oon pikkuhiljaa oppinut elämään enemmän sillä mentaliteetilla, ettei kaikkiin asioihin voi itse vaikuttaa ja siksi vältän turhaa suunnittelua sekä asioiden vatvomista etukäteen.

fotor_(28).jpg

Nauran, itken ja keksin päivittäin lisää syitä iloita kaikesta siitä, mitä minulle on annettu. 

Suukkoja,

Pia

Suhteet Oma elämä Mieli