Syyslomapäivä

031 030 033

Ollaan tässä vietetty syyslomaa T:n kanssa jo pari päivää, mutta tänään päätettiin tehdä jotain muuta kuin vain löhöillä himassa. Lähdettiin käymään Pyynikin näkötornissa, koska T väitti, ettei ole koskaan käynyt siellä ja omasta vierailustanikin on jo vuosia. Kamera kaulaan ja lähdettiin turisteiksi kotikaupunkiimme. 

042 041 048 050 054

Jos on tekemisenpuutetta, niin kalliiksi tuo näkötornin vierailu ei tule. Lippu maksaa aikuiselta kaksi euroa ja kun kiipeää torniin portaita pitkin, saa myös hyvää hyötyliikuntaa! 😉 Ilma oli kuin morsian, vaikkakin huipulla oli hieman viileää. Tarkoituksena oli nauttia kupposet kuumaa kahvilassa, mutta kun päästiin tornista alas, tuntui kuin puoli kylää olisi yhtäkkiä pamahtanut kahveelle juuri tähän kyseiseen paikkaan ja jonoa oli ulos asti. Päätettiin lähteä keskustaan kahville ja siellä pienen pähkäilyn jälkeen päädyttiin fiilistelemään kauppahallin tunnelmia. Kahvila Aniitta tarjosi kahvia eurolla (!!) eikä muutenkaan kahvittelulle tullut hintaa kuin yhteensä 6€. Coffarista sillä sais ehkä hyvällä säkällä jonkun keksin ja kahvin yhdelle 😀

058 065

Viimeiseksi haettiin vielä Lidlistä uunituoretta leipää T:lle ja mä iskin kassajonossa silmäni ihaniin liljoihin. Ihan liian harvoin tulee hankittua kukkasia, vaikka tykkään niistä ihan hirveästi ja se fiilis mikä niistä huokuu… ah! ♥ 

Loppulomalle onkin sitten vähän enempi suunnitelmia, joten ehkä ihan hyvä, että alkuviikko on menny löhötessä. Lost in music-festareita, treenailua, kirppispöydän pitoa jäähallilla jälleen! Toivottavasti teillä muillakin lomalaisilla on ollut rentouttava ja mukava loma. Ja jossei, niin vielähän on päiviä jäljellä =)

Enjoy!

♥Pia

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *