YRITTÄMMÄ

Vuoden seurustelun jälkeen päätimme lapsenhankinnasta.Silloin vielä eli ajatus, että ”lapsi tulee kun sen tekee”,ilman mitään erityisiä laskemisia ja pähkäilyjä.Pari kuukautta kului onnea hihkuen, minustahan tulisi pian äiti,(kuulostampas naiivilta..) kaikki oli niin salaista, eihän asiastapuhuta ennen viikkoa 12, eikä varsinkaan lapsen yrittämisestä voinutpuhua kellekkään..Meillä kummalakaan ei ole paljoa ystäviä, jotkapitäisivät lapsista meidän laillamme, emmekä halunneet kasatalisäpainetta, jota ylimääräiset silmä- ja korvaparit olisivat tuoneet.”Jokos sitä ollaan..”. Puoli vuotta kului, raskaustestejä kului, plussaa vain ei kuulunut.netistä etsimme parhaat ”tärppiasennot”, ruokavalion, tarvittavat vitamiinittukemaan lapsettumista, ei.Sitä tulee vainoharhaiseksi, ”nyt vähän kuumeinen olo – ovulaatio!, vähän huono olo-raskaana, etoo-olen siis raskaana!”- ja taas kun testi näyttää sitä yhtä viivaa, pohja katoaa.    Vuoden kuluttua aloin jo vaipua epätoivoon, eikö minua olekaan tarkoitettuäidiksi? Pitäisikö tämän olla näin vaikeaa? Ei, ei saa stressata, se vähentää mahdollisuuksia. Elämä yrittämisen kanssa ei ole elämää, se on yrittämistä, päivästä ja viikosta toiseen.