Viime kesästä tämän vuoden alkupuoleen oltiin aika menevää sorttia.
Viihdyttiin lämpimillä ilmoilla paljon ulkona ja vaunulenkkeiltiin monesti päivässä. syksyllä 2019 aloitettiin Äiti/vauva kerhossa, ja kirppareilla käytiin lähes joka viikko ja katselemassa vauvalle vaatteita kaupoissa ja keväällä alettiin käymään seurakunnan perhekerhossa,jossa käytiin vain kerran sillä sen jälkeen suomeen ilmestyi koronavirus.

Tuntui että koronaviruksen aiheuttamat rajoitukset,vaikutti hetkellisesti meidän elämään aika radikaalisti.
Vaikkakin aika nopeasti tähän tottui että ei käydä missään muualla kun vaunulenkeillä ja oleilla kotona.
Siispä siitä meidän arki nyt koostuukin.

Syödään aamupala, katsotaan aamu lastenohjelmia, käydään vaunulenkillä,lounas,päiväunet (jos ei olla käyty ulkona ennen päikkyjä niin sit poika nukkuu päikyt pihalla), välipala, leikkimistä, päivällinen, ulos, kylvyssä/saunassa, iltapala, nukkumaan.

Välillä kyllä keksitään jotain ekstra juttuja jottei ihan kyllästy kotona olemiseen. Ja aika monesti olen kodin sisustuksenkin vaihtanut ympäri. 😀 Välillä on ahdistanut tää korona ja että mihin tää maailma on oikein menossa ja mitä vielä tulee ja että loppuuko tää koskaan.
Vaikkakin taitaa siinä jo pieni toivon kipinä olla että korona alkaisi jo hellittää.

Eniten kaipaan sitä että pääsisi näkemään rakkaita ihmisiä. Vaikka itse en ole riskiryhmässä niin olen tehnyt sen päätöksen että pääasiassa ollaan kotona. Ja vain minä käyn kaupassa (pojalla hoitaja) jos tarvitsee jotain käydä ostamassa.pääasiassa kyllä tilaan kaikki ruuat kotiinkuljetuksella kaupasta.

En vielä vuosi sitten osannut kuvitella että millaista on olla 1-vuotiaan äiti.
Tänään poikaani katsoin ja mietin samalla sitä syksyä 2018 kun tein plussatestin. päässä vain ajatus että oma lapsi on tosi kaukainen haave ja epätodellinen ajatus.
Sama epätodellinen fiilis tuli synnytyksessä kun tietynlaisten tapahtumien jälkeen en tehnyt muuta kun itkenyt ja pelännyt että entä jos en saakaan lastani elävänä. (mutta siitä synnytyksestä voin kirjoittaa sitten joskus kun olen siihen enemmän valmis.

Ihaninta on seurata pienen ihmisen elämää vauvasta, taaperoksi. Milloin otetaan ensiaskeleet ja sanotaan sanoja. <3 Se aito ilo ja rakkaus mikä kumpuaa tuosta pienestä ihmisestä niin se on ainakin minut auttanut jaksamaan yli korona karanteenit ja olen lähes melkein jo unohtanut tämän maailmaa vallitsevan tilan.

Hyvää Maanantaina ja uutta viikkoa kaikille <3

Aika kauan oon miettinyt,että aloitanko blogin kirjoittamisen. Ja tällähetkellä sisällä jyllää sellainen jännitys että pakko päästä sitä purkamaan edes tänne, kun en ole siitä vielä oikein kenellekkään puhunut.

Olen siis parikymppinen 5/19 syntyneen lapsen yksinhuoltaja.
Äitiysloma on päättynyt ja olen hoitovapaalla ,eli kotona lapseni kanssa.

Kun lapseni oli vaille vuoden vanha niin minua alkoi vaivata ajatus toisesta lapsesta. En halua että lapseni joutuisi kasvamaan ilman sisaruksia ja mielummin sisaruksen pienellä kun isolla ikäerolla niin olisi heistä ainakin seuraa toisilleen.

Siispä tein tällä viikolla aika suuren ja mahdollisesti meidän perheen elämää mulllistavan puhelun. Soitin terveyskeskukseen tai siis jätin sinne soittopyynnön. Ja kun sieltä soitettiin takaisin niin olin niin jännittynyt että ääneni värisi,kun sanoin puhelimeen että asiani koskee lähetettä,jonka tarvitsen että pääsen itsellisenä hedelmöityshoitoihin. 🙂

Hoitaja jäi asiaa selvittämään lääkärin kanssa ja ei soittanut pe aikana enää takaisin joten soittaa minulle sitten ensi viikolla ja sit tiedän että milloin lähete laitetaan menemään eteenpäin.

Aika malttamaton fiilis,kun odotan ensi viikkoa ja sitä puhelua sieltä tk.sta. Menee todennäköisesti alku/loppu syksyyn että pääsen sinne yliopistolliseen sairaalaan minne lähetteen hain. Netistä luin että jonotus kestäisi 3-4kk

Ihan hauska leikkiä ajatuksella että saisi ensi vuonna toisen lapsen. Millaista olisi olla kahden lapsen äiti,mutta parempi etten vielä liikaa innostu.

Ensi viikolla kirjoittelen sitten enemmän meidän normaalista arjesta.