”Sä olet lihonnut”

”Sä olet lihonnut”, tervehti eräs tuttumme lauantaina pikkuveljeni ylioppilasjuhlissa.

”Sun maha alkaa jo ihanasti näkyä”, sanoi tänään työkaveri, jota en ollut nähnyt pariin viikkon.

Kumpi mahtoi tuntua minusta mukavammalta?

Muutenkin minua ihmetyttää, mikä oikeus ihmisillä on arvostella ulkonäköäni. Tässä jo pitkän aikaa olen saanut kuulla kommentteja tyyliin ”Ei toi sun maha oo vielä kauheesti kasvanut”. Joo, kiitos tiedosta, enpä ollut itse huomannut. Muuten vain joka ilta pähkäilin sitä, että onhan kaikki varmasti hyvin, kun maha ei tuntunut kasvavan ollenkaan. Ja nyt kun maha tosissaan on jo kasvanut ja uskoisin että tuolla muljahtelee jokin muukin kuin ruoansulatus, tuntuvat mahan kasvamiseen viittaavat kommentit hieman turhilta. Kyllähän minä sen nyt tiedän, että maha on kasvanut, kun joka aamu saan kaivaa vaatekaapistani entistä mielenkiintoisempia yhdistelmiä, että voin lähteä töihin.

Vaikka ensimmäinen kommentti oli varmasti tarkoitettu kohteliaisuudeksi, se ei todellakaan tuntunut siltä. Kommentin johdosta en hakeutunut kyseisen henkilön juttusille missään vaiheessa juhlia, vaikka tiedänkin, että hän olisi varmasti todella mielellään vaihtanut kuulumisia. Ei vain tuntunut siltä, että tuollaisen tervehdyksen jälkeen minulla olisi mitään sanottavaa. Ehkäpä kehittelen mielessäni jotakin oikein nasevaa siihen mennessä, kun tapaamme taas parin viikon päästä seuraavissa julhissa. Tai sitten pukeudun pussilakanaan, niin ettei kukaan voi nähdä, olenko lihonnut vai en.