Naisen mieli on kummallinen

Olen ollut nyt kotona jo yli kaksi viikkoa.

Mies on kotona myös, koska on työttömänä. Silloin, kun olin vielä töissä, tietyt asiat olivat enimmäkseen Miehen vastuulla. Kuten astianpesukoneen tyhjentäminen.

Oltuani kotona noin kolme päivää, tajusin, että Mies ei ole tyhjentänyt astianpesukonetta sen jälkeen, kun jäin kotiin. Hienovaraisesti vihjasin asiasta Miehelle, joka heitti koko asian leikiksi todeten, että se on naisten hommaa.

No, tuon ensimmäisen keskustelun jälkeen olemme jatkaneet samasta asiasta jauhamista useampaan otteeseen. Myönnän, että omalla väsymyksellä ja yleisellä ketutuksella on osuutta asiaan. Toisinaan olen marttyyrimaisesti aloittanut astianpesukoneen tyhjentämisen siinä vaiheessa, kun olemme menossa nukkumaan, toisinaan olen nalkuttanutkin.

Tänään sain itseni kiinni hölmöstä ajattelumallista. Kysyin Mieheltä, onko koneessa puhtaat vai likaiset astiat, vaikka tiesin, että puhtaita ovat. Mies vastasi, että puhtaitahan ne, ja samaan hengenvetoon totesi, että hän voi sen tyhjentää. Minä jäin voitonriemuisena jatkamaan omia hommiani, koska minun ei tarvinnut pyytää Miestä tyhjentämään konetta.

Ja sitten aloin miettiä koko juttua. Tuntuu hölmöltä, etten voi pyytää Miestä tyhjentämään konetta. Luultavasti se johtuu siitä, että toivoisin hänen tekevän sen pyytämättä, mutta tällä ajattelumallilla en saa aikaiseksi kuin pahaa mieltä ja kiukuttelua itselleni. Olemme kuitenkin asuneet yhdessä jo yli kolme vuotta ja tunnen Mieheni riittävän hyvin. Tiedän, että hän tekee kotitöitä ainakin melkein yhtä paljon kuin minäkin, mutta tiedän myös, että hän ei tee niitä oma-aloitteisesti. Miksi siis naisen mieli ei voi hyväksyä sitä, että pyytämällä ne asiat kyllä hoituvat? Että ei se ole itseltäni pois, jos pyydän toista tekemään jotakin. Ja tarkoitan tässä ihan oikeasti pyytämistä, en käskemistä tai nalkuttamista, koska sitä teen muutenkin jo ihan tarpeeksi.