Syömisdilemma, eli paskamutsi vs. täysimetys
Poika on nyt neljä ja puoli kuukautta vanha.
Olemme pärjänneet hyvin, yöunetkin palailivat lähes entiselleen, kunnes tuli ensimmäinen nuhakuume. Siitäkin selvittiin vain yhdellä kaikki-itkee-hysteerisesti -yöllä (okei, mies ei kyllä itkenyt, mutta minä ja vauva varmasti ihan riittävästi hänenkin edestään). Nuhan jälkeen yöllä on nukuttu enintään kahden tunnin pätkissä.
Ensin olin että okei, nuha varmaan vielä vaikuttaa sen verran, että unipätkä ei ole tuon pidempi. Nyt nuha on ollut poissa jo pari viikkoa, mutta unijakso ei vain pitene, päinvastoin: useammin se on tunti-puolitoista kuin kaksi. Eikä poika enää rauhoitu yöllä pelkkään tuttiin, joka kerta pitäisi saada maitoa.
Ruvettiin sitten miehen kanssa pohtimaan, että mahtaisikohan poika oikeasti tarvita jotakin muutakin kuin sitä maitoa, että pysyisi maha täydempänä pitempään. Poika on kyllä kasvanut hyvin koko ajan, ja neuvolasta viimeksi sanottiin, että kiinteiden aloittamisella ei ole mikään kiire. Mies oli heti alusta asti sitä mieltä, että joojoo, annetaan sille nyt edes jotain velliä, kun onhan se jo yli neljä kuukautta.
Pähkäsin ja pähkäsin asiaa päässäni. Ajatukset pyörivät ympyrää niin vinhasti, että menivät jo ihan solmuun. Öisin makasin sängyssä kuunnellen tuhinaa molemmilta puoliltani ja kelasin jotakuinkin näin: muttakun suositus olis 6 kk, niin mutta sit sais kyllä nukkua, ja kun se ehkä vois tosiaan sitä tarvitakin, mutta paskamutsipaskamutsipaskamutsi, kun haluaa vaan nukkua, kuka sen vauvan halusi mitä häh? Ja niin edelleen, uudestaan ja uudestaan. Päästiin vaiheeseen, jossa yritän saada unta ahdistavilta ajatuksiltani, ja hoen päässäni äläheräääläheräääläherää. Kun vihdoin saan unen päästä kiinni, vauva herää.
Lopulta mies sai taottua päähäni sen verran järkeä, että ostimme kaupasta maissivelliä. Paketissa oleva huomautus, että äidinmaito riittää useimmille vauvoille ainoaksi ravinnoksi puolivuotiaaksi asti, sai minut melkein muuttamaan mieltäni noin tuhannennen kerran.
Tosin vauva teki tästä äidilleen helpompaa ja kieltäytyi syömästä sitä velliä (on kyllä aikaisemmin syönyt tarvittaessa pullostakin), joten se siitä. Tai ehkä kokeillaan vielä tänään illalla uudestaan, koska viime yö oli ihan ensimmäisiä viikkoja ja nuhaöitä lukuunottamatta rankin tähän asti. Ollaan myös ajateltu, että aloitettaisiin sosemaistelut, jos vaikka siitäkin saisi jollain aikavälillä apua tähän tilanteeseen.
Tämän tekstin kirjoittamisen jälkeen en tunne itseäni enää ihan niin huonoksi äidiksi (tosin yöllä voi taas olla toinen tilanne). Tuskin sekään on lapselle hyvä, että äiti on päivisin kuin unissakävelijä, jolla on oravan keskittymiskyky ja kaikenlaisten vastoinkäymisten sietokyky miinuksella.
Muistaisin, että neuvolan terkkari sanoi joskus, että asiat kannattaa tehdä niin, että se on perheen kokonaishyvinvoinnin kannalta paras. Tällä mennään.