Syyllisyydentuntoa

Noin vuosi sitten Miehen sukuun syntyi paljon vauvoja. Se tuntui silloin jollain käsittämättömällä tavalla epäreilulta. Miksi kaikki muut saavat vauvoja, mutta me ei? Käsittämättömiä näistä ajatuksista teki se, ettemme edes tuolloin vielä yrittäneet saada lasta, koska olen itse niin vanhoillinen, että halusin mennä ensin naimisiin.

Kun sitten aloitimme yrityksemme, meni ehkä kuukausi, kunnes sain kuulla erään entisen työkaverini raskaudesta. Muistan, kuinka silloinkin tuntui epäreilulta. Ajattelin, että mäkin haluun.

Loppujen lopuksi yritimme noin viisi kuukautta, jonka kuitenkin lasken omassa päässäni melkoisen lyhyeksi ajaksi. Tietenkin on niitäkin (kuten tämä ex-työkaverini), jotka onnistuvat ajatuksestakin, mutta tiedän paljon niitäkin, joille yritys on tuhatkertaisesti vaikeampaa kuin meille.

En voi olla miettimättä niitä tunteita, joita itselläni oli yritysvaiheessa, kun kuulin jonkun muun tulevasta lapsesta. Nyt minä aiheutan niitä samoja tunteita muille, eikä se tunnu ollenkaan hyvältä. Tuntuu edelleen epäreilulta.

Miksi meille suodaan sellainen onni, jota kaikki eivät saa?