Kun lääkäriä ei kiinnosta

Olin tänään ensimmäistä kertaa neuvolalääkärillä, ja käynnin jälkeen olo oli sellainen, etten todellakaan osannut sanoa, miksi edes kävin lääkärillä. Lääkäri teki samat jutut kuin terveudenhoitajakin aikaisemmilla käynneillä, joten en ymmärrä, miksi nyt piti mennä eri ihmiselle kuin aiemmin? Varmaan kolmannes ajasta meni siihen, kun kerroin lääkärille samoja asioita, jotka olen jo kertonut terkkarille. Lisäksi lääkärissä oli jotain, mistä en pitänyt. En osaa edes kunnolla selittää sitä, mutta jotenkin tuli sellainen olo, että minulla ei ollut kauheasti merkitystä. Paikalla oli myös lääkäriharjoittelija (tai näin ainakin oletan, hän ei esitellyt itseään), ja vaikka hän olikin ihan mukava, hänen läsnäolonsa aiheutti sen, että tunsin olevani alakynnessä.

Minulla on muutenkin jonkinlainen lääkärikammo, joten tähän saattoi nyt yhdistyä se, että jouduin menemään vastaanotolle yksin. Miehelle tuli tietoon reissu vasta sen jälkeen, kun lääkäriaika oli varattu, enkä sitten lähtenyt aikaa muuttamaan, mutta olisi ehkä pitänyt. En yleensäkään osaa puhua lääkäreille niin, että saisin asiani ymmärretyiksi, koska usein vähättelen oireita (kun ensin olen vältellyt lääkärille menemistä mahdollisimman pitkään), joten ehkä Miehen läsnäolo olisi helpottanut asioista puhumista. Varmaa on ainakin se, että tämänpäiväinen lääkärikäynti ei yhtään helpottanut lääkärikammoani.

Olin miettinyt etukäteen muutamia asioita, joita minun piti lääkäriltä kysyä. Suurimman osan niistä kysyinkin, mutta osan jätin kysymättä ihan vain siksi, että minusta alkoi tuntua siltä, että lääkäri jo toivoi minun lähtevän. En tietenkään voi syyttää kuin itseäni, mutta silti ottaa päähän.

No, kaikki oli kuitenkin ihan hyvin, ja seuraavalla kerralla menen taas terkkarille. Tosin en sille samalle, jolla olen tähän asti käynyt, koska kesälomat alkavat pyöriä. Toivon vain, että tuntisin itseni tervetulleemmaksi, ja että ihan oikeasti minun asiani kiinnostaisivat.