Olennaisia ajatuksia

Käytiin tänään tutustumassa synnärille.

Vähän ehkä alkoi tuntua siltä, että sinne synnyttämäänkin tosiaan tässä pitäisi jossain vaiheessa ihan lähiaikoina mennä. Mutta ei kyllä mitenkään kovin konkreettisesti kuitenkaan. En osaa yhtään ajatella synnyttämistä, eli en siis myöskään jännitä synnytystä. Tai siis en jännitä omaa suoriutumistani, eiköhän siellä ole paikalla asiansa osaavaa porukkaa, vaikka itse en mistään mitään tietäisikään. Mutta tämänpäiväisen vierailun jälkeen aloin jännittää Miehen puolesta.

Mieheni on näkövammainen. Hän ei ole täysin sokea, ja pystyy toimimaan itsenäisesti tutussa ja valoisassa ympäristössä. Sairaala on kyllä ihan kohtuullisen valoisa paikka, mutta tuttu… Ei todellakaan. Mies itse ei stressaa synnyttämisestä, ainoastaan ehkä vähän sairaalaan menemistä, jos taksia ei saisikaan nopeasti. Minä taas en osaa stressata tuota taksiasiaa, koska jotenkin olen ymmärtänyt, että harvoin sinne sairaalaan on oikeasti niin kiire, etteikö ehtisi hetken odotella.

Synnytyksen aikana minä saan sairaalan puolesta syötävää ja juotavaa, jos (kun) niille on tarvetta. Mies ei. Pitää siis olla Miehelle evästä mukana. Onnistuin heti kehittämään itselleni tästä ongelman: mitä evästä pitäisi Miehelle ottaa? Jotain sellaista, mikä säilyisi kotona, jotta sen voisi nyt jo ostaa valmiiksi. Ja jotain sellaista, joka ei heti menisi pilalle huoneenlämmössä, koska osastolla oleva jääkaappi on aivan toisella puolella kerrosta kuin synnytyssalit. Kahviakin pitäisi hakea alakerran kahviosta puolen sairaalan päästä. Lisäksi pitäisi miettiä, haluammeko jotain ”ylimääräistä” evästä (lue: sipsiä ja suklaata) osastolle, jotta nekin olisi sitten kotona ostettuna valmiiksi.

Lisäksi maalailen mielessäni kauhukuvia hätäsektiotilanteesta, jossa minut kiidätettäisiin vauhdilla leikkaukseen, ja Mies jäisi orpona käytävään seisoskelemaan. Osaisiko kukaan ajatella, että hän kenties tarvitsisi jonkun näyttämään, missä hän voi odottaa?

Nyt tämän kirjoittamisen aikana alkoi itsestäkin koko ajatus tuntua naurettavalta. Tiedän, että kyllä Mies pärjää. Jotenkin on vaan niin turhautunut olo. Laskettuun aikaan on vielä viikko.