Kaiken alku

Puoli vuotta sitten aloittelin elämäni seikkailua. Olin juuri irtisanoutunut töistä ja lähtenyt maailmalle etsimään itseäni, vapautta ja hävitettyä elämäniloa. Suuntanani oli Aasia, mutta tarkkaa matkasuunnitelmaa en ollut tehnyt. Läksin matkaan yksin, sillä halusin hukuttautua ihmismassaan, tunnistamattomaksi muukalaiseksi. Halusin heittäytyä elämän virtaan ja antaa asioille tilaisuuden tapahtua. Halusin nähdä, kuka olen, kun kukaan ei ole näkemässä. Minne menen, kun ei ole päämäärää ja miten täytän päiväni, kun tylsyys iskee. Ketä ajattelen, kun kaikki tuttu on kaukana. En halunnut suhteita, sitoumuksia tai tillivelvollisuutta minnekään.

Ensimmäinen matkakohteeni oli Sri Lanka. Tupsahdin pöllämystyneenä keskelle paikallista kylää rinkka selässä vailla mitään hajua, minne menisin ja missä viettäisin seuraavan yöni. Turistien valtaamassa kylässä oli kyllä vaihtoehtoja, mutta rinkka painoi ja aurinko porotti keskipäivän kuumuuttaan. Hikinen yöpaikan metsästys päättyi mutkien kautta erääseen hostelliin. Kulttuurishokki oli jo ehtinyt iskeä, sillä srilankalainen elämänmeno oli äänekästä, ihmiset tungettelevia ja olo oli kuin kävelevällä setelinipulla – kaikki halusivat osansa minusta. Varasin pian lentolippuni pois maasta. Lento lähtisi neljän viikon päästä, sen verran antaisin maalle aikaa näyttää todellisen luonteensa. Silloin en arvannut, että tuossa ajassa ehtisin jättää maahan myös sydämeni. 

Olin ollut kylässä pari päivää, kun menin jälleen rannalle, aikeissa hypätä toistamiseen surffilaudalle. Edellisenä päivänä olin kokeillut lajia ensimmäistä kertaa paikallisen opettajan opastuksella ja se oli ollut varsin hauskaa. Hyvästä suoriutumisesta innostuneena aioin vuokrata laudan ja testata aaltojen pyydystämistä itsekseni. Itsevarmoin askelin astelin pitkin rantaa tuntosarvet herkkinä. Tutkailin kävellessäni kojurivistöä, jossa paikalliset surffikoulut pitivät konttoreitaan. Mistä kojusta välittyisi hyvät fiilikset ja kivat surffauspössikset? Pian kiinnitin huomiota mieheen, joka järjesteli surffilautoja telineeseen reippain ottein. Samaan aikaan hän huomasi etsivän katseeni. Hän jätti laudat sikseen, tumppasi suupielessä roikkuneen röökinsä ja lähestyi minua hetkeäkään epäröimättä. Hän kysyi haluaisinko surffata. Minä selitin vastaukseksi aikomukseni laudan vuokraamisesta. Myyntimiehenä hän kuitenkin halusi kaupata minulle kokonaisen oppitunnin lautoineen ja seikkaperäisine opetuksineen. Hänen pehmeä äänensä, komeat kasvot ja poikamaisen hauska, mutta samalla rauhallinen olemus kertoivat, ettei tiedossa olisi ainakaan epämiellyttävä kokemus, joten suostuin. Miksipä ei, toinen surffitunti tekisi vasta-alkajalle hyvää. Niinpä nappasimme laudan kainaloon ja suuntasimme kohti ranta-aallokkoa.

Laineiden lomassa kiinnitin huomiota, kuinka järjettömän suloiselta hän näytti, kun aallot pyyhkivät hänen ylitseen minun kelluessa laudan päällä. Hän piti minua paikallaan, kun odottelimme sopivia aaltoja ja ruiskutti päälleni vettä kämmeniensä välistä. Tummat kiharat kääntyilivät otsalla ja niiden takaa katsoivat tummat hymyilevät silmät minua tutkien. Hänen katseessaan oli pehmeyttä, huumoria ja tietynlaista salaperäistä syvyyttä, jota harvoin kohtaan. En siltikään toivonut romanssia – halusin todella olla vapaa ja pitää suhteista taukoa. Minulla oli historiani, ja minun oli karistettava menneiden taakkoja matkani aikana. Kun hän oppituntimme loppupuolella kysyi, mitä teen illalla, menin hämilleni. Vaikka olin ihaillut häntä, en odottanut kutsua illanviettoon. Ensin mielessäni kävi, että ehkä tiedossa on kekkerit ja paikalle olisi tulossa paljon ihmisiä. Sitten tajusin, että hän tarkoitti vain meitä kahta. Koska minulla ei ollut suunnitelmia illalle, suostuin sillä ajatuksella, että olisi kiva tutustua tuollaiseen miellyttävän oloiseen paikalliseen heppuun – mitään romanttista ei tulisi tapahtumaan. 

Toisin tietenkin kävi. Illan tullen tapasimme, kävimme syömässä ja ostimme pienen pullon paikallista väkijuomaa. Normaalisti en juo lainkaan, mutta lupasin ottaa lasillisen hänen kanssaan rannalla. Asetuimme surrfikoulun läheisyyteen, juttelimme ja joimme oluen ja arrakin sekoitusta. Kuulostaa kamalalta, mutta se oli yllättävän hyvää. Tai ainakin juotavaa. Kun hän alkoi lähestyä minua, kerroin hänelle, etten halua romanssia. Hän ei siitä kuitenkaan paljoa pelästynyt. Oliko kyseessä kielimuuri vai päättäväisyys, se jäi arvoitukseksi, sillä minunkin pidättyväisyyteni oli loiventunut vain järkipuheen tasolle. Kroppa ja tunteet olivat käyneet kuiskimaan jotain aivan muuta. Järki kielsi sekaantumasta pahamaineisiin rantapoikiin ja kertoi sata syytä, miksi olisi viisainta perääntyä. Tunteet kuitenkin alkoivat lämmetä tätä miestä kohtaan ja keho pyysi tuon komistuksen kosketusta. Se suorastaan huusi sitä, jos totta puhutaan. Pian järjen oli vain suostuttava väistymään, kun suuremmat luonnonvoimat ottivat homman haltuunsa.

Niin alkoi romanssi, joka syveni päivä päivältä. Jokin välillämme klikkasi harvinaislaatuisella tavalla. Kuin kaksi sielua olisivat kohdanneet jälleen ja käyneet sanatonta keskusteluaan. Nautin joka hetkestä hänen kanssaan, ja ne hetket, jotka vietimme erossa, olivat vain hetkiä, jotka johdattivat meidät taas yhteen. Mielessäni hoin jatkuvasti, ettei tässä ole mitään järkeä, ei tulevaisuutta, ei mahdollisuuksia. Ei järjenhiventä. Silti haaveilin yhteisestä rakkaudentäyteisestä tulevaisuudesta. Hetken kuluttua taas kyseenalaistin tunteitani ja mietin, olinko vain reissun alkuhuumassa haksahtanut sanavalmiiseen naistennaurattajaan. Ehkä minua ennen on ollut monia muita ja minut korvattaisiin pian lähtöni jälkeen toisella surffioppilaalla. Hän ei kuitenkaan sopinut siihen muottiin laisinkaan ja hänen ystävänsäkin ylistivät miestä kunnon kaveriksi. Tutustuin jopa hänen perheeseensä. He olivat kovin sydämellisiä ihmisiä ja toivottivat minut tervetulleeksi kotiinsa. Aloin pohtimaan, josko jäisinkin Sri Lankaan. Jos en lähtisikään eteenpäin matkallani, vaan jäisin tänne, vaikka edes pariksi vuodeksi. 

Se on jännä, kuinka asiat joskus alkavat itse järjestämään itseään, kun niille antaa tilaisuuden. Toiset puhuvat vetovoiman laista. Yhtäkkiä meille nimittäin ilmaantui tilaisuus käynnistää oma liiketoiminta. Teimme suunnitelmia, ja sovimme jo asioita tiettyjen yhteistyökumppaneiden kanssa. Tunsin olevani niin ristiriitaisessa tilanteessa, etten tiennyt miten olisin ollut. Toisaalta kaikki tuntui järjettömän houkuttelevalta, ja toisaalta taas aivan järjettömältä. Minun matkani, minun seikkailuni, minun vapauteni. Luopuisinko niistä jo heti alkumetreillä rakkauden huuman tähden? Mitä hulluutta. Olin jo ennen hänen tapaamistaan varannut lentoliput seuraavaan matkakohteeseen, ja tarkoituksenani oli viipyä siellä reilu kuukausi. Päätin lähteä ja tulla takaisin – asiat selkiintyisivät, kun saisin niihin etäisyyttä. Jos tämä olisi totta, kaikki hyvä odottaisi minua pohdintojeni jälkeenkin. Kun lähtöni aika oli, hän saattoi minut lentokentälle ja minä vannoin tulevani pian takaisin. Tiesin kuitenkin lähteväni pohtimaan, palaanko hänen luokseen takaisin. Kyseessä oli minun elämäni, eikä ratkaisu ollut helppo. Vuodatin kyyneleitä, kun katsoin hänen nousevan bussiin, joka kuljettaisi hänet takaisin kotiin, pois minun luotani. En voinut olla varma, näenkö häntä vielä uudestaan. 

Mihin ratkaisuun päädyin? Kerron siitä seuraavassa kirjoituksessa.