Mietinpä tässä, että pitäisi varmaan kirjottaa ehkä hieman lisätietoa ihan itsestäni ja tämän hetkisestä elämästäni.

Kuka minä olen nyt?

25-vuotias nainen (vieläkin jotenkin hankala käyttää sanaa ”nainen”, helposti tulee ensimmäisenä sana ”tyttö”), joka yrittää tasapainotella jotenkuten kahden maan välillä. Olen töissä suurella kodin elektroniikka-alan yrityksen tuotetuessa, eli päivittäin vastailen ja yritän selvittää asiakkaiden ongelmia mm. televisioiden, pesukoneiden, älypuhelinten yms. kanssa. Työ on haastavaa, eikä mitenkään hirveän palkitsevaa, mutta menettelee paremman puutteessa. Fakta tietysti on, ettei tästä sitä ”loppuiän ammattia” ole muodostumassa (famous last words, vai miten se meni…).

Muutin viime kesän alussa Ruotsiin, valmistuttuani ensin matkailuvirkailijaksi. Muutto Ruotsiin tapahtui syystä: mies. Eli alkuun lähes kaksi vuotta etäsuhteen kanssa kestänyttä rakkaustarinaa halusimme jatkaa samassa maassa niin, että aamuisin voisimme herätä toistemme vierestä. Etäsuhteen aikana tätä tapahtui noin kahden viikon välein viikonloppuisin. Nyt vuosi yhteiseloa takana ja rakkaus kukkii. Tämä on se mies, jonka kanssa haluan viettää loppuelämäni. 

…Mutta. Minä kuitenkin haluaisin viettää loppuelämäni perheeni ja rakkaiden ystävieni ympäröivänä myös. Vaikka käynkin Suomessa suurinpiirtein kerran parissa kuukaudessa, ei se ole tarpeeksi. Haluan pystyä illalla soittamaan siskolle ”Mennäänkö ratsastamaan” tai Riina-ystävälle ”Mennäänkö piknikille?” ja lähtemään näihin tapaamisiin. 

Tämä dilemma repii minua tällä hetkellä kahtaalle. Miten voi päättää parisuhteen ja perheen/läheisten/ystävien välillä? Varsinkin, kun kummatkin ovat niin järjettömän rakkaita. Nick haluaisi pysyä Ruotsissa, jonka tietysti ymmärrän – miten en voisi ymmärtää, kun itseänikin rikkoo tämä välimatka perheeseen ja ystäviin? Häntä myös jännittää, ettei ”pärjäisi” Suomessa pelkästään ruotsilla ja englannilla. Okei, ehkä ongelmia voi olla työpaikan löytämisessä, mutta muutoin uskoisin kyllä, että Suomessa – varsinkin pääkaupunkiseudulla – näillä kielillä pärjää varmasti. 

Meillä on nyt semi-kompromissi tämän asian suhteen. Haettiin ammattikorkeisiin Suomessa – molemmat! Minä Laureaan (palveluliiketoiminta) ja Haaga-Heliaan (matkailu ja matkailun liikkeenjohto), Nick Arcadaan ruotsinkieliseen (informaatioteknologiaa). Saa nähdä, noin kuukauden päästä tulee tulokset. Kuulemma Nickistä olisi helpompi muuttaa silloin, jos olisi opiskelupaikka ja jotain varmaa tehtävää Suomessa. Ollaan lähes sanattomasta sopimuksesta oltu nyt suhteellisen hiljaa kuitenkin tästä, jopa toisillemme. Ei spekuloida tulevaa, vaan otetaan päivä kerrallaan ja odotellaan niitä tuloksia. Turha stressata. Vaikka stressaan kuitenkin, mutta eipähän ainakaan saada draamaa kehitettyä turhaan, hah. 

Minä olisin hyvin valmis jo sitoutumaan kunnolla ja alkamaan pelkän suunnittelun sijaan rakentamaan sitä pesää. Tällä hetkellä eletään jonkinlaisessa välitilassa – säästetään rahaa asuntoa varten ja asutaan Nickin vanhempien luona. Ruotsissa on ihan mahdotonta löytää vuokrakämppää. Ollaan vuoden ajan oltu jo vaikka kuinka monessa jonossa eri paikkoihin, mutta ei tärppää niin ei tärppää. Nyt on kuitenkin jo pikkuhiljaa ihan hyvät säästöt, että voi alkaa suunnittelemaan oman kämpän ostamista pian. Tietysti tuo opiskelu pistää pienen kysymysmerkin siihenkin asiaan. Tällä hetkellä mulle kuitenkin riittäisi vaan jo se, että saataisiin oma (vuokra)kämppä, joka olisi meidän oma pesä. Muut jutut sitten seuraisi omalla ajallaan. 

Huh, ehkä tämä nyt riittää hetkeksi. Tämäkin teksti oli jo puoliksi tehtynä pari viikkoa sitten, mutta sitten tuli pääsykokeet ja Suomi-matka, jolloin ei ollut tietokonetta käytössä.