Karhunpentu sairastaa

Kun herää yöllä siihen että pieni on kuuma kuin lämpöpatteri, ei paljoa enää sen jälkeen nukuta. Viime viikon torstain ja perjantain välinen yö meni tosiaan näin. Lapsi oli kuumeessa ja itkuinen, nenä rohisi ja hengitys oli raskasta. Ei muuta kuin Lastenklinikalle, paikkaan jossa ei ollut toistaiseksi vielä koskaan tarvinnut käydä.

Tyttömme on ollut perusterve – koputan puuta ja lujaa! – koko pienen ikänsä. Olen niin tottunut siihen, etten ollut hankkinut lääkekaappiimme edes kunnon kuumemittaria – tiedetään, vastuutonta! Pitäisihän sellainen olla jokaisessa lapsiperheessä! Koitin siis käsikopelolla tunnustella tyttöä joka puolelta ja yhtä polttavan kuumaa oli kaikkialla.

Kun kolmelta yöllä astuu pieni lapsi sylissään Lastenklinikan ovista sisään, katselee nopeasti ympärilleen kellertäviä seiniä ja pieniä tyhjiä pyörätuoleja odottamassa niitä tarvitsevia, jättää sydän yhden lyönnin väliin. Kylmä hiki nousee otsalle kun ei tiedä kauanko täällä ollaan. Jäädäänkö yöksi? Mikä tytöllä on? Huoli. Vanhemmuuden peruspilari.

Hoitaja läksytti minua puoli tuntia tutkimushuoneessa. ”Kuume mitataan aina! Pieneltä lapselta AINA!” ”Ai ei ole saanut buranaa?” No ei kun en edes tiennyt että sellaista voi antaa. Meillä oli kotona – onneksi oli – vain Panadolia, jota olin lapselle ostanut hampaantulokipuihin ja rokotuksen jälkeiseen kuumeeseen. ”AINA annetaan Buranaa!” Okei.

Huono äiti.

Hoitajan torujen jälkeen käveltiin ikuisuudelta tuntuva aika käytävää edes takas, pieni uninen tyttö sylissäni pelkässä vaipassa, jotta kuume saataisiin laskuun.

Siinä kävellessäni mietin niitä äitejä ja isiä, jotka joutuvat näitä käytäviä kävelemään useammin. Itseltäni löytyy sellaisia vanhempia lähipiiristä, ja nostan heille näkymätöntä hattuani. Katsoin penkillä istuvaa avokkiani, joka on aikoinaan oman pienen siskonsa täällä hyvästellyt. Pala nousee kurkkuun. Itse en pystyisi tekemään tätä arvokasta työtä mitä nämä lääkärit ja minua tylyttänyt hoitaja tekeen. Ymmärrän toki siis myös hoitajan asenteen meitä kohtaan. Hän näkee paljon, paljon vakavempia tapauksia tulevan ovesta sisään liian useana yönä. Siispä oma tietämättömyyteni ja huolimattomuuteni tuntuu hänestä varmaan todella ärsyttävältä, ja syystäkin.

Tytön kuume laski siinä kävellessämme ja koska lääkäri ei onneksi todennut tyttöä vaivaavan muun kuin korkean kuumeen, pääsimme kotiin ja nukkumaan.

Mitä tästä opimme?

On hienoa että meillä on Lastenklinikka. Edes osa verorahoistamme menee siis oikeaan osoitteeseen. Henkilökohtaisella tasolla opin ostaa heti seuraavana päivänä kuumemittarin ja nestemäistä Buranaa. Mansikanmakuista.

Pieni häärä on jo kuumeeton ja pirteä, oma itsensä lähestulkoon. Lastenklinikalle toivottavasti emme kuitenkaan joudu enää koskaan lähtemään.