Tyttö nukkumaan. Peitto päälle. 

Oma Aika. 

Käyn suihkussa, päälle jotain mukavaa. Legginsit ja löysä paita, villasukat jalkaan. Iltapalaa, tänään mustikkakeittoa. Glögiä. Istun sohvalle, kaverina uusimmat lehdet ja hömppää telkkarista.

Arvokasta aikaa kiireen keskellä. Annan pyykkien olla, ne ehtii myöhemminkin. Lelut levätköön hetken vielä pitkin olkkarin lattiaa, iiiiihan sama!

Blogit, ne pitää ehtiä lukea. Katse karkaa kirjahyllyssä odottavaan uuteen kirjaan. Joulukortit pitäisi tehdä, nyt olisi hyvä hetki. Seuraan leffaa, A-Studiota, uutisia, Täykkäreitä. Kaikki pitää nähdä nyt kun on aikaa! Apua! 

Hetkinen. Miksi aina pitää yrittää tehdä jotain? Niin kuin olisi synti istua hetki ja olla tekemättä mitään. Huomaan miten vaikeaa on vain olla. Voin kyllä jättää pyykit laittamatta, mutta en osaa vain istua paikoillani. Kun kerrankin on hetki jolloin ei ole pakko tehdä mitään, tulee tunne että tarvitsee tehdä jotain.

Hengitän syvään ja lasken lehdet ja ipadin alas. Annan kaiken olla. Mitä sitten jos tyttö herää ja jokin jää kesken? Huomenna ehtii, jossain välissä.

Uudenvuodenlupaukseni voisikin tänä vuonna olla siis tekemättömyyden opettelu. Siinä on tekemistä tarpeeksi.