Sinulle on postia!

En tiedä miksi, mutta olen lapsesta saakka odottanut joka päivä innolla postin saapumista.

Se hetki aamulla kun kuulet postiluukun kolahduksen ja kirjeiden, korttien ja aikakauslehtien tippuvan lattialle. Jollain on sinulle asiaa ja kyllä, välillä olen tärkeä perintätoimistolle tai sähköyhtiölle, mutta en tänään.

Sillä tänään on Ystävänpäivä, tuo jenkkien tännekin rantauttama kaupallinen hömppäjuhlapäivä. Pahimmillaan se on joka paikan täydeltä sydämiä, rakkauslauluja, Pretty Womania ja Unetonta Seattlessa, sinun halaillessa pakoon yrittävää kissaasi kotisohvalla. Mutta parhaimmillaan se on sitä, kun postiluukusta tipahtaa valkoinen kirjekuori jonka sisältä paljastuu itsetehty ystävänpäiväkortti.

Miten ajatus ja hetki jonkun toisen ihmisen aikaa voikin saada toisen niin onnelliseksi. Menin sanattomaksi. Hävetti. En ollut lähettänyt vielä edes ystävänpäivätekstaria tai whatsapp -viestiä kenellekään, saatikka kotona löhöämiseltäni ennättänyt tai edes ajatellut tekeväni kortteja. Lähetin samantien viestin kortin lähettäneelle ystävälleni. Ja nöyränä myös kaikille muille.

Sanotaan että jokainen päivä on ystävänpäivä, mutta ikävä kyllä eihän se ole niin. En minä ainakaan tajua loskaisena talvipäivänä vaipanvaihdon, vaunulenkkeilyn, ruuanlaiton ja pyykinpesun keskellä kiittää ystävää, jonka olen tuntenut kymmenen vuotta ja joka edelleen kuuluu lähipiiriini, välimatkoista ja väliajoista huolimatta. Kiitos että jaksat minua. Kiitos että voin luottaa siihen, että olet puhelinsoiton tai viestin päässä kun hetki sitä vaatii.

Kortin ja viestin myötä tajusin kuinka onnekas on ihminen jolla on monta hyvää ystävää. Minulla niitä on alle kymmenen ja mielestäni se on paljon.

Ihmiset haalivat Facebookin täyteen kavereita ja Instagramiin satoja seuraajia. Näitten ihmisten elämän piilotirkistelyn kautta syntyy illuusio ihmisten tuntemisesta. Tiedän mitä kaverini Ranskassa söi lounaaksi, näen videon vanhan työkaverini salitreenistä, luen suruvalittelut kun jonkun mummi kuolee. Nämä ihmiset ovat ikäänkuin koko ajan läsnä elämässäni. Tiedän jopa nimeltä ala-aste kaverini tyttären lääkärin, sillä luen niin usein tyttären korvatulehduskierteestä. Tosiasiassa emme koskaan olleet kavereita ala-asteella! Ei meillä ollut mitään yhteistä. Nyt kun emme ole nähneet emmekä puhuneet 15-vuoteen tunnen hänet paremmin kuin koskaan!

Todelliset, reaalielämän fyysisesti läsnäolevat ihmiset tunnen oikeasti. Ja he tuntevat minut. Ehkä liiankin hyvin.  

Rakkaan ystävän lähettämän kortin sanoin: ”Ystävä on hän joka tuntee sinut sellaisena kuin olet, ymmärtää mistä tulet, hyväksyy millaiseksi olet tullut ja silti antaa sinun edelleen kasvaa.”

Toivottavasti jokaisen ihmisen elämässä olisi edes yksi tälläinen Ystävä isolla Y:llä.

Hyvää ystävänpäivää kaikille!Xoxo