11. viikolla
Onpa taas aikaa vierähtänyt viime postauksesta! Uudet työkuvioni ovat pitäneet minut hyvin kiireisenä, ja yhdistettynä raskauteeni myös todella väsyneenä. Kaikki vapaa-aika on mennyt lähinnä päikkäreillä sohvalla, heh.
Parhaillaan täällä mennään 11. raskausviikon lopulla. Reilu viikko sitten käytiin miehen kanssa ekassa neuvolatapaamisessamme, ja se meni kivasti. Meidän neuvolantäti on mukava ja ystävällinen, hyvin täysjärkisen oloinen nuori nainen, ja uskon että hänen vastaanotollaan tulee olemaan mukava käydä. Mitään mullistavaahan ekalla neuvolatapaamisella ei tapahtunut, jännittävin kohokohta lienee verenpaineen mittaus, mutta olihan tapaaminen jonkinlainen etappi kuitenkin – edellisessä raskaudessahan se piti perua keskenmenoni vuoksi.
Neuvolasta laitettiin lähete ensimmäiseen ultraan, ja jo seuraavana päivänä tipahtikin postiluukusta sinne kutsu. Puolisentoista viikkoa on vielä aikaa siihen, mutta jotenkin yllättävän rauhallisin mielin sitä odottelen. Muutama viikko sitten varhaisultrassa bongattu syke rauhoitti mieltä kummasti, ja jotenkin uskon kyllä että kaikki on edelleen hyvin. Varmasti ultran lähestyessä jännitys taas alkaa kasvamaan, mutta yritän nyt kuitenkin olla panikoimatta ja maalailematta kauhukuvia asiasta sen enempää.
Vaikkakin rauhallisin mielin, niin odotan kyllä ultraa jo tosi innolla. Ihanaa nähdä sitten meidän oma, jo ihan vauvan näköinen pikkutyyppimme siellä! Ollaan miehen kanssa sovittu, että sen jälkeen raskaus on ns. julkista tietoa, eli aletaan kertoa asiasta ystävillekin. Pari läheistä ystävääni jo kyllä tietää, samoin kerrottiin jo meidän molempien vanhemmille. Kyseessä on molempien porukoille ensimmäinen lapsenlapsi, joten he olivat kyllä kaikki uutisesta todella liikuttuneita ja onnellisia.
Oma vointini on ollut viime aikoina ihan hyvä, raskausoireet ovat pysyneet kurissa. Edelleen rinnat aristaa etenkin aamulla herätessä, ja väsymys on kyllä ajoittain aivan naurettavan kova. Huonoa oloa ei kuitenkaan ole juuri esiintynyt, olisikohan kerran tullut pari sekuntia kestänyt ja samantien ohimennyt olo, että nyt oksettaa. Kuulunen siis tässä asiassa onnekkaisiin. Sen sijaan turvotus on osunut kohdalleni isosti. Vatsani on ollut niin pallona viimeiset pari viikkoa, että oikeasti nolottaa – vauvahan sitä ei vielä tässä vaiheessa pullistuta vaan ainoastaan hidastunut ruuansulatukseni. Ihanaa!
Uutuusoireena on alkanut tällä viikolla myös ilmestyä kipuja ristiselän/häntäluun alueelle. Ilmeisesti kyseessä on liitoskivut, koska mitään perus lihaskipua tämä ei ole, enkä ole tällaisista ennen kärsinyt. Ei kyllä naurata yhtään, koska tuskin enteilee mitään kovin hyvää jos kipuja tulee jo tässä vaiheessa, kun raskautta on vielä reilu 2/3 jäljellä… Mutta ehkä nämä vielä tästä menevät ohi, tai eivät ainakaan kauheasti pahenisi. Iltaisin kuitenkin olo on kivun takia ollut jo melko tukala ja liikkuminenkin haastavaa. Päivisin kipuja ei onneksi tunnu lainkaan (*kopkop), eli työkykyyn niillä ei ainakaan vielä toistaiseksi ole ollut vaikutusta.
Tänään pitäisi lähteä juhlimaan mieheni kaverin 30-v. syntymäpäiviä, ja jo hieman jännittää, miten jaksan koko illan korkkareissa ja onko juhlissa tarjolla lainkaan alkoholittomia juomia! Toisaalta jännittää, miten onnistun kätkemään turvonneen pömppömahani piiloon ihmisten arvioivilta katseilta – minusta nimittäin tuntuu, että minua jonkun verran syynätään ”sillä silmällä”, meiltä taidetaan tuttavapiirissämme jo kovasti odotella raskausuutisia. Tuo on kyllä varmaan asia, jolta ei kai kukaan voi välttyä jos sattuu olemaan kolmekymppinen, vuoden sisään naimisiin mennyt pariskunta. Toivon mukaan salaisuus kuitenkin pysyisi vielä parisen viikkoa!
Kuinka te muut olette juhlissa onnistuneet salaamaan raskautenne, millaisin jekuin olette hämänneet ystäviänne? Vai onko muiden ystäväpiirit sen verran sivistyneempiä, että juhlissa on esim. aina tarjolla myös alkoholittomia juomia eikä niiden juojia syynätä sen kummemmin? :D