Pieniä hipaisuja
Tänään piipahdin oikeastaan huvittavankin pikaisella visiitillä neuvolalääkärin tarkastuksessa. Koko tapaamisessa taisi mennä max. 7 minuuttia, mutta mikäpäs siinä, kun verenpaineet ja painonnousu oli kohdillaan, pissanäytteessä ei ollut poikkeavaa eikä minulla ole ilmennyt vuotoja tai vatsakipuja. Sisätutkimukseenkaan ei ollut lääkärin mielestä tarvetta, ”ellet välttämättä halua”. Ja enhän minä välttämättä halunnut – jos lääkäri olisi ollut jotain muuta, kuin minua n. vuoden-pari nuorempi, ihan mukiinmenevän näköinen tatuoitu nuorimies, olisin voinut sisätutkimuksen ehkä pyytääkin, mutta jotenkin ajatus tuntui nyt hieman kiusalliselta, heh.
Vaikka tapaaminen olikin lyhyt, oli aikaa kuitenkin riittävästi sille kaikkein tärkeimmälle ja odotetuimmalle, eli sydänäänten kuuntelulle. Aikaa edellisestä kuuntelusta oli ehtinyt vierähtää kolmisen viikkoa, joten ehdin tietysti taas kehittämään itselleni pienen paniikin, että entä jos beibillä ei olekaan enää kaikki kunnossa ja sykkeitä ei kuulukaan. Mutta ihan turhaan panikoin – hienosti kuuluivat sykkeet, sataaneljääkymppiä tumpsutti pieni sydän siellä! <3 Mahanikin kuulemma on normaalin ja hyvän kokoinen, joten ajattelinpa näyttää siitä kuvan teillekin. Kas tässä minun pikku pömppikseni!
pömppis rv 17+5
Peilistä toljotellessa maha näyttää mielestäni isommalta kuin tuossa kuvassa, mutta kai tuostakin voi jo vauvamahan tunnistaa?
Tässä viime päivien aikana olen ehkä saattanut tuntea ensimmäistä kertaa vauvan liikkeitä. Ikään kuin semmoisia pieniä, nopeasti ohimeneviä hipaisuja. Jännittävää! Suuri mahdollisuus kyllä on edelleen olemassa, että näille ”perhosen siipien sivelyille” (kuten jossain olen nähnyt ensituntemuksia kuvailtavan, voi jeesus…) löytyy alkuperä vielä kotoisasti omasta ruoansulatuksestani – vielä en siis rupea isoon ääneen asialla kehumaan. 😀 Ehkäpä tuntemukset alkavat tästä kuitenkin pikkuhiljaa voimistua ja alan pian erottaa vauvan potkut omista ilmakuplistani. Tässäpä siis yksi ihana ja kaiken jälleen konkreettisemmaksi tekevä asia odotettavana!
Vointini on ollut viime aikoina oikein hyvä, mitä nyt että ne takalantion kivut tekivät kuin tekivätkin paluun – tällä kertaa vasemmalle puolelle (viimeksi tuntuivat vain oikealla). Toivo elää vielä, että nämä menisivät taas ohi pikkuhiljaa, mutta jos ei, on varmaankin pakko hankkia jonkinlainen tukivyö. Ajatus lantiota puristavasta kiristysvyöstä kuitenkin vähän ahdistaa eikä mua oikein huvittaisi sellaista hankkia… Mutta kai tuollaiset raskaana oleville suunnitellut tukivyöt kuitenkin on ihan miellyttäviä käyttää, eikä todellisuus vastaa mielikuvaani liian tiukalle vedetystä ampiaiskorsetista (eihän?).
En ole muuten tehnyt vielä minkäänlaisia hankintoja vauvaan liittyen, on tuntunut liian aikaiselta. Mieheltä sain kyllä jo jokin aika sitten lahjaksi sellaisen kivan helisevän Bola-korun, ja ajattelin ottaa sen käyttöön ehkä tuossa puolivälin rajapyykin ylitettyäni. Ajatus korussa on se, että vauva kuulee mahan päällä tasaisesti helisevän korun äänen ja tottuu siihen. Syntymän jälkeen korun ääni on sitten vauvalle tuttu jo kohdun sisäisestä maailmasta, ja sen kuuleminen rauhoittaa vauvaa ja lisää turvallisuuden tunnetta. Liekö pitää paikkansa vai ei, mutta ajatus ainakin on kiva. Ja koru on vieläpä ihan nätti, että mukavahan sitä on alkaa pitää!
Suuremmat hankinnat siirrämme todennäköisesti vuodenvaihteen tuolle puolen (ellei pukinkontista sitten jo satu löytymään vauvallekin paketti tai pari). Meillä on nimittäin loppuvuodesta edessä muutto suurempaan asuntoon, ja pakattavaa tavaraa on ihan tarpeeksi jo omastakin takaa. Olen kuitenkin alkanut pohtia hankintoja jo kovasti esimerkiksi vaunujen ja kantovälineiden osalta, mutta ehkäpä postaan niistä jotain sitten tuonnempana.